Yhdessä olemme enemmän kuin kaksi: tänä vuonna ystävänpäivä on #Yksinäisyydenpoistopäivä!

Suomen Punaisen Ristin ystävänpäiväkampanja muistuttaa siitä, että jokainen voi vähentää yksinäisyyttä ympärillään. Lähetä tutulle kaunis Muumi-aiheinen e-kortti tai tue Suomen Punaisen Ristin ystävätyötä ostamalla Finlaysonin uutuuksia!

Muumiperhe pyrkii pitämään huolen siitä, että muilla Muumilaakson asukkailla on hyvä olla ja Muumitalon ovet ovat aina auki vieraille. Suhtautumalla muihin ihmisiin yhtä lämpimästi, voimme jokainen tehdä työtä yksinäisyyttä vastaan. 

“Nyt oli merkitystä vain sillä, että olin löytänyt ensimmäisen ystäväni ja siis alkanut todella elää.”

-Muumipapan urotyöt (1950)

Suomen Punaisen Ristin teettämän yksinäisyysbarometrin mukaan joka toinen kokee yksinäisyyttä Suomessa ainakin joskus. Jokainen voi kuitenkin vähentää yksinäisyyttä ympärillään ja pienikin teko, kuten silmiin katsominen ja kuulumisten kysyminen, voi olla tärkeä. Loistava esimerkki tästä on Ninnin, näkymättömän lapsen, tarina. Kaltoin kohdeltu Ninni on muuttunut näkymättömäksi, mutta saa Muumiperheen huomassa itsetuntonsa takaisin ja muuttuu hiljalleen taas näkyväksi. 

Kantaaottava valoinstallaatio Musiikkitalolla

Ystävänpäivän aamuna Helsingin Musiikkitalon edustalla nähtiin kantaaottava Yksinäisyydenpoistopäivän valoinstallaatio, jossa osa valoista ei hehkunut lämpimän punaisina muiden mukana. Teoksella Punainen Risti yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa halusi muistuttaa, että näkisimme myös heidät, jotka ovat tänäänkin yksin. Yksinäisyysbarometrin mukaan yksinäisyys on lisääntynyt korona-aikana ja on hälyttävällä tasolla. Yksinäisyys on pitkittynyt ja yli puolella yksinäisyys on kestänyt vähintään vuoden.

Kuva: Roope Pöllänen

Punainen Risti kouluttaa ja välittää jatkuvasti vapaaehtoisia ystäviä ihmisille, jotka ovat jääneet vasten tahtoaan yksin ja kaipaavat toista ihmistä seuraksi. Punainen Risti auttaa vuosittain noin 25 000 ihmistä saamaan apua yksinäisyyteensä.

Muista ystävääsi e-kortilla

Kauniin e-kortin avulla voit muistuttaa ystäviäsi heidän tärkeydestään tänä ystävänpäivänä. Kortin yhtälö kuvaa sitä, kuinka suuri merkitys ystävyydellä on meille kaikille. Lataa kortti allaolevasta linkistä ja lähetä se viestillä tai sähköpostilla tärkeille ihmisille!

Finlaysonin uudet Muumi-tuotteet osa kampanjaa

Finlayson on julkaissut kampanjan yhteydessä uuden Muumi-malliston, joka perustuu Tove Janssonin Punaiselle Ristille 1960-luvulla piirtämiin kuvituksiin. Ostamalla tuotteen mallistosta, tuet Suomen Punaisen Ristin ystävätoimintaa.

Mallisto koostuu pussilakanoista, keittiötuotteista ja pyyhkeistä. Kuvassa näkyvä ilahduttava kuosi on suunniteltu tutkittavaksi ja oivallettavaksi. Tunnistatko, mikä sana kuosin kirjaimista muodostuu?

Löydät kaikki malliston tuotteet nyt Muumi-verkkokaupasta!

Kuka lohduttaisi Nyytiä?

Tove Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä? on terapeuttinen kaikenikäisten rakastama klassikko. Pohjoismaissa se on yksi Tove Janssonin suosituimmista kirjoista, ja se on ollut saatavilla painettuna versiona jatkuvasti julkaisuvuodestaan 1960 alkaen. Katso alta minidokumentti kirjasta, joka koskettaa jokaista, joka on tuntenut itsensä yksinäiseksi tai pelokkaaksi.