Tove Janssonista kertovan elokuvan traileri on nyt katsottavissa

TOVE-elokuvan ensi-ilta on Suomessa syyskuun lopulla. Lisäksi tänään julkaistujen uutisten mukaan elokuva on jo tässä vaiheessa myyty sekä Japaniin että Baltian maihin, joissa elokuva saa ensi-iltansa niin ikään jo syksyllä 2020.

Helsinki-Filmin tuottama ja Alma Pöystin, Krista Kososen ja Shanti Roneyn tähdittämä TOVE on ensimmäinen kokopitkä Tove Janssonin elämästä kertova elokuva.

TOVE-elokuva sijoittuu 1940-50 -lukujen taitteen graafiseen, jazzintäyteiseen Helsinkiin. Taiteilija oli tällöin 30-40-vuotias.

Tuotantoyhtiö on tänään julkaissut virallisen trailerin sekä kolme uutta kuvaa kauan odotetusta elokuvasta.

TOVE_film_2020_Alma_Pöysti_Movie_Tove_Jansson

TOVE_018_web_photo_Sami_Kuokkanen

TOVE_2020_Alma_Pöysti_Movie_Tove_Jansson

 

Katso TOVE-elokuvan traileri:


Lue päänäyttelijän haastattelu alta:

16.1.2020

Ensimmäistä Tove Janssonista kertovaa draamaelokuvaa tähdittää Alma Pöysti

25. syyskuuta 2020 ensi-iltansa saavan TOVE-elokuvan Tove Janssonia näyttelee erityisesti monipuolisesta pohjoismaisesta teatterityöskentelystään tunnettu Alma Pöysti. Kyseessä on Pöystin ensimmäinen pääosarooli pitkässä elokuvassa. Teatteriohjaaja Vivica Bandleria näyttelee Krista Kosonen ja Atos Wirtasen…