Sadonkorjuuaika kannustaa nauttimaan sesongin herkullisista antimista Muumien tapaan

Loppukesä on tuoksuvaa ja maukasta sadonkorjuuaikaa myös Muumilaaksossa, jossa iloitaan sadon kypsymisestä ja säilötään varastoon muun muassa hilloja ja mehuja. Syömällä sesonkituotteita Muumien tapaan ympäristön kuormitus vähenee.

Moominmamma-jam
Muumipeikko ja velvollisuudentunto, 1958. Tove ja Lars Jansson.

Muumiperheelle on luonnollista elää omavaraisesti Muumilaaksosta löytyviä raaka-aineita hyödyntäen. Tämä käy ilmi esimerkiksi Muumimamman jokavuotisena hillojen säilömisenä, kun hän valmistaa hilloa oman puutarhan marjoista ja hedelmistä.

“Oli kaunis syysaamu, kuonoa paleli hiukan varjossa, mutta auringonpaisteessa oli melkein kesä. Kaikki oli yöllisen sateen jälkeen märkää, ja värit loistivat hehkuvina. Kun kaikki omenat oli poimittu (eli ravistettu alas), isä kantoi ulos isoimman omenamyllyn ja ruvettiin valmistamaan sosetta. Muumipeikko pyöritti ja äiti täytti ja isä kantoi hillotölkkejä kuistille. Pikku Myy istui korkealla puussa ja lauloi Suurta Omenalaulua.”

Kertomus näkymättömästä lapsesta, kirjassa Näkymätön lapsi, 1962 

Muumien esimerkin voimalla

Muumi-tarinoiden inspiroima #MEIDÄNMERI-kampanja Itämeren puhdistamiseksi kannusti kaikkia meitä konkreettisiin ympäristötekoihin, ja kuten huomaamme, Muumien maailma on täynnä hyviä esimerkkejä ympäristöajattelusta. 

Tiesitkö, että suomalaisen kuluttajan aiheuttamista Itämerta rehevöittävistä päästöistä yli puolet tulee ruoasta, ja koko Suomen Itämereen päätyvästä ravinnekuormasta puolet on peräisin maataloudesta? Maatalouden kuormitukseen voi vaikuttaa omaa ravinnejalanjälkeään pienentämällä, esimerkiksi kasvispainotteinen ruokavalio kuormittaa vähemmän, ja syömällä Itämerestä kestävästi pyydettyä kalaa voit jopa poistaa merestä sinne jo päätyneitä ravinteita! 

Suosimalla kauden kasviksia ja lähellä tuotettua ruokaa, valitset myös helposti Itämeriystävällistä ruokaa – ruoan kasvihuonekasvatus talvella ja kuljettaminen pitkiä matkoja kuormittavat ympäristöä tarpeettomasti. Lähiruokaa ostamalla olet omalta osaltasi mukana tekemässä konkreettisia ympäristötekoja samalla tukien paikallisia yrittäjiä.

Pienilläkin teoilla voi olla iso vaikutus, ja niitä voi tehdä meistä jokainen!

“Koko laakson ja metsän, vuoren ja rannan asukkaat saapuivat kantaen mukanaan ruokaa ja juomaa, ja kaikki levitettiin puutarhassa oleville pöydille. Niille kertyi kasoittain loistavia hedelmiä ja valtavia voileipävateja, ja kaikkein pienimmille, pensaiden alla oleville pöydille pähkinöitä ja lehtikimppuja, heinänkorteen pujotettuja marjoja, sokerijuurikkaita ja vehnäntähkiä. Muumipeikon äiti vatkasi kylpyammeessa pannukakkutaikinaa, sillä kulhot eivät riittäneet. Sitten hän kantoi kellarista yksitoista valtavan suurta hillopurkkia. (Ikävä kyllä kahdestoista oli mennyt rikki, kun Hemuli sytytti tulikäärmeet, mutta se ei haitannut, sillä Tiuhti ja Viuhti nuolivat siitä suurimman osan.)”

Taikurin hattu, 1948

Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä – #MEIDÄNMERI-kampanja apuun

Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä ja sen vakavin ympäristöongelma on rehevöityminen. Vaikka merta rehevöittävät ravinnepäästöt ovat viime aikoina vähentyneet, rehevöitymisen näkyvät merkit, kuten sinileväkukinnat, veden sameneminen sekä pohja-alueiden hapettomuus vaivaavat Itämerta edelleen. Ilmastonmuutoksen vaikutukset kiihdyttävät Itämeren rehevöitymistä entisestään. Muumi-tarinoista tutut leikit ja seikkailut meren rannoilla ja aalloilla eivät näyttäisi samalta nykypäivän ympäristössä.

Muumi-tarinoiden 75-vuotisjuhlavuoden 2020 kunniaksi rakennettu #MEIDÄNMERI-kampanja toteutettiin yhteistyössä vesistöjen suojelussa kansainvälisesti ansioituneen John Nurmisen Säätiön kanssa. Kampanjan tavoitteena oli lisätä tietoutta Muumi-tarinoiden inspiraationlähteenä toimineen Itämeren tilasta ja sen suojelukeinoista sekä kerätä varoja John Nurmisen Säätiön työhön meren ja sen perinnön pelastamiseksi. Kampanja keräsi yhteensä yli miljoona euroa Itämeren ja sen ainutlaatuisen kulttuuriperinnön suojelemiseen.

#Meidänmeri_mark_RGB (1)

25.6.2020

Auta Itämerta syömällä lähikalaa!

Mitä olisikaan Muumitarinat ilman kalastusretkiä? Kalastus on Muumilaaksossa tavallista, ja Muumiperheen seikkailut suuntautuvat usein merelle