"Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen ei ole ensinkään hullumpaa aikaa", kirjoittaa Tove Jansson kirjassaan Muumilaakson marraskuu (1970). Tämä on hyvin sopiva huomio vuoden pimeimpään aikaan, ainakin pohjoisella pallonpuoliskolla.
Juhlistaaksemme syksyä, tämä blogi sukeltaa Tove Janssonin lumoaviin kuvauksiin piemenevästä ja kylmenevästä vuodenajasta kirjassa Muumilaakson marraskuu (1970). Lukijalle saattaa tulla kylmänkostea ja hieman melankolinen tunne, mutta viimeisestä muumikirjasta oppii myös miten pysyä lämpimänä ja arvostaa pimeän ajan hyviäkin puolia.
Tove Janssonin kirja Muumilaakson marraskuu kuvailee tutun laakson tummemmassa, vieraan oloisessa valossa. Hemuli, joka saapuu vierailulle Muumilaaksoon, huomaa, että jokin tuntuu hyvin erilaiselta.
”Jotenkin hän oli aina ajatellut kesäistä Muumilaaksoa.”
”Kun Hemuli pääsi perille, laakso oli sakeanaan harmaata tihkua. Hemuli marssi oikopäätä puutarhaan ja seisahtui ymmällään. Jokin oli vialla. Kaikki oli samanlaista ja kumminkin ihan erilaista. Kuihtunut lehti lensi puusta ja liimautui Hemulin kuonoon. – Onpa typerää, Hemuli huudahti. – Eihän nyt olekaan kesä. Nyt on syksy! Jotenkin hän oli aina ajatellut kesäistä Muumilaaksoa.”
Muumikirja ilman muumeja
Muumilaakson marraskuu on hiljainen ja melankolinen teos. Muumitarinoiden keskeiset hahmot, koko muumiperhe, ovat poissa – erittäin rohkea valinta kirjailijalta, joka oli suosionsa huipussa vuonna 1970, kun kirja julkaistiin.
Koko maailma janosi lisää muumeja, ja silti viimeisestä romaanista tuli muumikirja, josta puuttuvat muumit. Sen sijaan Tove Jansson antoi muumiperheen arvojen loistaa muissa olennoissa, jotka ovat jääneet Muumilaaksoon ja yrittävät elää kuten muumiperhe aikoinaan.
Tarina on kaunis jäähyväinen, joka on toivoa täynnä – lukija ei oikeastaan tiedä, onko perhe jättänyt laakson lopullisesti vai aikovatko he palata.
Kuten tarina osoittaa, muumit tietävät miten sanoa asianmukaiset hyvästit, tai ainakin ennen tiesivät.
”Ei lupauksia eikä kaipuuta eikä surullisia asioita.”
”Muumipeikko oli ainoa joka tiesi, miten Nuuskamuikkuselle kuuluu kirjoittaa. Asiallisesti ja lyhyesti. Ei lupauksia eikä kaipuuta eikä surullisia asioita. Ja kirjeen lopussa jotakin naurattavaa.”
Pimeiden päivien piilevä viehätys
Monille syksy on aikaa, joka tuntuu varsin vaativalta, ja sen henki on vaikea omaksua.
”On miljoonia lauluja, joihin on helppo tarttua, ja uusia syntyy kaiken aikaa. Mutta niiden Nuuskamuikkunen antoi lentää matkoihinsa, ne olivat kenen tahansa kesälauluja. Hän ryömi telttaan makuupussiinsa ja veti hupun korvilleen. Sateen kohina ja veden solina jatkuivat muuttumattomina, niissä oli sama lempeä yksinäisyyden ja täyttymyksen ääni. Mutta mitä hän sateesta piittasi, kun hän ei osannut tehdä siitä kertovaa laulua.”
Vaikka syksy Muumilaaksossa voi olla sekä pimeä että synkeä, Tove Jansson näkee siinä myös paljon kauneutta.
”Metsä oli sateesta raskas, puut aivan hiljaa.”
”Metsä oli sateesta raskas, puut aivan hiljaa. Kaikki oli lakastunut ja kuollut, mutta maatuneesta maankamarasta nousi kohisevalla voimalla myöhäissyksyn salainen puutarha – kiiltävien, turvonneitten kasvien outo lajisto, jolla ei ollut mitään tekemistä kesän kanssa. Paljaat mustikanvarvut olivat kellanvihreitä ja karpalot tummia kuin veri. Piileksivät jäkälät ja sammalet alkoivat kasvaa, ne levittäytyivät suureksi pehmoiseksi matoksi, kunnes koko metsä oli niiden. Uusia väkeviä värejä oli kaikkialla, ja kaikkialla maassa loistivat pudonneet pihlajanmarjat. Mutta sananjalat olivat mustia.”
Joten, ehkä syksy ei ole niin paha sittenkään?
”Se on turvaamisen ja huolehtimisen aikaa, se on aikaa jolloin itse kukin kerää talven varalta niin suuria varastoja kuin suinkin.”
”Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen ei ole ensinkään hullumpaa aikaa. Se on turvaamisen ja huolehtimisen aikaa, se on aikaa jolloin itse kukin kerää talven varalta niin suuria varastoja kuin suinkin. Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeää ja arvokasta ja ikiomaa. Sitten saavat pakkaset ja pimeys ja myrskyt tulla minkä ehtivät. Ne haparoivat seiniä ja etsivät aukkoa josta päästä sisään, mutta se ei onnistu, kaikki ovet ovat lukossa, ja niitten takana istuvat ne jotka ovat ajoissa osanneet pitää varansa ja nauravat lämpimässä ja yksinäisyydessä.”
”Hän osasi pysytellä lämpimänä omin neuvoin.”
Tässä lopuksi pieni vinkki Nuuskamuikkusen tyyliin niille, jotka välttelevät kylmyyttä ja haluavat sen sijaan pystyä nauramaan lämpimässä omassa kuplassaan pimeinä syysamuina, kun aurinko tuntuu nousevan vasta ikuisuuden kuluttua:
”Nuuskamuikkunen oli aikeissa herätä varhain saadakseen viettää muutaman tunnin ihan itsekseen. Hänen nuotionsa oli aikaa sitten hiipunut, mutta häntä ei paleltanut. Hänellä oli tuo yksinkertainen, vaikkakin harvinaislaatuinen taito: hän osasi pysytellä lämpimänä omin neuvoin. Hän keräsi lämmön ympärilleen, makasi liikkumatta ja piti tarkoin vaarin, ettei nähnyt unia. Sumu toi mukanaan täydellisen hiljaisuuden, laakso oli liikkumaton.”
Nauti sadepäivistä kuin muumit
Tästä blogista löydät sateisia sitaatteja Muumi-kirjoista syyspäivien lohduksi ja inspiraatioksi – sekä Muumi-sadevarusteita!
Syystunnelmaa ja inspiroivia syyssitaatteja Muumien malliin
Tove Jansson tulkitsi syksyn synnyttämiä muutoksia inspiroivalla tavalla. Täältä löydät syyssitaatteja Muumi-kirjoista!
Muumipappa ja meri: kertomus oman luontonsa löytämisestä
Muumikirjat ovat kuin rakkauskirjeitä luonnolle: teksteissä kuvataan ja kuvitetaan aivan pienimmätkin otukset ja kasvit, ja luonnonvoimia kuvaillaan kunnioittavin ja suurenmoisin sanankääntein. Luontokuvauksista voi myös halutessaan tulkita esiin syvempiä merkityksiä.