Uusia aarteita keräilijöille: Muumi-keräilylautasten ja -minimukien kokoelmat kasvavat

Arabian Muumi-keräilylautasten kokoelma kasvaa syyskuussa kahdella uudella lautasella ja Muumi-minimukien sarja täydentyy kuudella uudella mukilla. Lisäksi K-Citymarketeihin on tulossa myyntiin uusia, suurempia muumimukeja!

Vuoden 2021 keräilylautasten kuvitukset ovat Joulu vuodelta 2004 ja Piirustus vuodelta 1996. Keräilylautasia on ilmestynyt vuodesta 2014 lähtien aina kaksi lautasta kerrallaan, ja ne valmistetaan pariksi aiemmin ilmestyneille muumimukeille. Uusien lautasten myötä julkaistujen keräilylautasten määrä kasvaa nyt neljääntoista.

muumi keräilylautaset 2021

Joulu-lautasen kuvitus on vuodelta 2004. Siinä pienet Nyytit ovat kokoontuneet ihastelemaan Muumien joulukuusta. Muumiperhe kuulee ensimmäistä kertaa joulusta. He luulevat, että joulu on vaarallinen hahmo, joka saapuu pian ja jota pitää lepyttää koristeilla, kynttilöillä ja ruualla. Muumiperhe piiloutuu pöydän alle odottamaan joulua, mutta joulua ei tule – tuleekin joukko pieniä Nyytejä, jotka ihastelevat koristeita ja kiipeilevät joulukuusessa. Joulu-keräilylautasen kuvituksessa nähdään joulukuusi, joka on peräisin Tove Janssonin akvarellista ja novellista Kuusi vuodelta 1962.

muumi keräilylautaset 2021

Piirustus-lautasen kuvitus ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1996 ja siinä Mymmelin lapset piirtelevät seinille, ja Muumimamma yllättää heidät puuhistaan. Muumipeikko kaipaa rauhaa ja rakentaa itselleen omaa taloa, mutta kaatuu maalatessaan talon sisäkattoa. Muumipappa puolestaan joutuu piirtämään kuvia Tahmatassusta, jolle kelpaavat vain kuvat hänestä itsestään. Piirustus-keräilylautasen kuvitus perustuu kahteen sarjakuvaan: Muumitalvi vuodelta 1959 ja Talon rakennus vuodelta 1956.

muumi keräilylautaset 2021

Lautaset tulevat myyntiin kahden kappaleen lahjapakkauksessa, jossa on yksi kumpaakin lautasta. Lautaset ovat saatavilla 1. syyskuuta alkaen.

Muumilaakson asukkaat uusissa minimukeissa

Uudet Muumi-minimukit ovat Tuu-tikki, Hattivatit, Pikku Myy, Mymmeli, Nipsu ja Poliisimestari. Uusin sarja minimukeja on alunperin ilmestynyt klassikkomukeina vuosina 2006–2009. 

Syksyllä 2019 ilmestyivät ensimmäiset kuusi klassikkomukia minikoossa. Ne ovat minikokoisia toisintoja esikuvistaan eli Teema-muotoisista klassikkomukeista. Uudet minimukit esittelevät Muumilaakson asukkaita kuuden minimukin sarjoina. Muumiperheestä on jo tehty tusinan minimukin sarja ja nyt ne saavat seurakseen uudet kuusi mukia.

Minimukit ja keräilylautaset tulevat myyntiin verkkokauppaamme 1. syyskuuta.

Muumimukeja nyt myös isommassa koossa

Arabian suositut mukit Sininen ja Keltainen ilmestyvät nyt uudessa, isommassa koossa. Muumimukit Keltainen ja Sininen ilmestyivät alun perin Arabian valikoimiin vuonna 1990. Mukien kuvitukset perustuvat Tove Janssonin sarjakuviin sekä romaaneihin, joiden pohjalta Slotte on suunnitellut kuvituksen astioihin. Suunnitellessaan Keltainen ja Sininen -mukit, Slotte poisti sarjakuvista puhekuplat ja sommitteli mustavalkoiset kuvitukset värilliseen taustaan. Nyt Slotte on sommitellut kuvituksia uudelleen ja sovittanut ne suurempaan, 0,4 litran mukikokoon.

Toivotut, suuremmat mukit tulevat myyntiin K-Citymarketeihin 15. syyskuuta ja Muumi-verkkokauppaan joulukuussa.

Voit tutustua kaikkiin meillä myynnissä oleviin Arabian Muumi-tuotteisiin täällä!

1.8.2017

Arabialta uusia Muumi-keräilylautasia

Arabian Muumi-keräilylautasten kokoelma kasvaa, kun järjestyksessään seitsemäs ja kahdeksas lautanen tuodaan markkinoille syksyllä 2017. Keräilylautaset valmistetaan pariksi  vanhoille…