Mörkö, väärinymmärretty kulkija

Melkoisen oudon näköisellä, muodottomalla ja harmaalla Möröllä on pienet, ilmeettömät silmät, leveä nenä ja pitkä rivi hampaita. Hän liikkuu hitaasti mutta yllättävän kevyesti, liukuen eteenpäin hameenlaskokset lepattaen. Hänestä ei tiedetä kovin paljoa, sillä hän ei juuri puhu – hän vain huutaa tai ulvoo ollessaan onneton ja vastaa yhdellä sanalla, jos on aivan pakko – ja katoaa, kun on saanut haluamansa.

 ”Yksinäisyys saattaa myös olla syynä siihen, että Mörkö kerta toisensa jälkeen hakeutuu kohti lämpöä ja valoa.”

Melkein kaikki Muumilaakson asukkaat pelkäävät Mörköä, mutta samalla he aistivat kuinka hirveän yksinäinen hän on. Ehkäpä juuri se kauhistuttaa heitä. Yksinäisyys saattaa myös olla syynä siihen, että Mörkö kerta toisensa jälkeen hakeutuu kohti lämpöä ja valoa. Surullista kyllä Mörkö ei koskaan tavoita kaipaamiaan asioita, sillä hänen lähellään kaikki tulet sammuvat.

Mörkö esiintyy myös teoksessa Taikatalvi (1957, suomennos 1958), mutta eniten hän on esillä kirjassa Muumipappa ja meri (1965), jossa Muumipeikko solmii omalaatuisen suhteen Mörköön. Aluksi Muumipeikko pitää Mörköä rasittavana kiusankappaleena, etenkin kun tämä säikäyttää matkoihinsa salaperäiset ja saavuttamattomat merihevoset, joihin Muumipeikko niin kovasti haluaisi tutustua. Mutta lopulta heidän välilleen syntyy eräänlainen kumppanuus, ja Muumipeikko saapuu joka yö hiekkarannalle tapaamaan Mörköä. Jopa silloin kun Muumipeikko tulee paikalle ilman myrskylyhtyä, josta hän luuli Mörön olevan kiinnostunut, tämä osoittaa laulaen ja tanssien olevansa iloinen Muumipeikon läsnäolosta. Ja juuri sinä yönä Muumipeikko huomaa ilahtuneena, ettei rannan hiekka enää olekaan jäässä Mörön jäljiltä…

Mörkö Muumi-kirjoissa:

•  ”Ei hän ollut erikoisen suuri eikä hän näyttänyt erikoisen vaaralliseltakaan. Jokainen vain tunsi, että hän oli kauhean ilkeä ja saattoi odottaa kuinka kauan tahansa. Ja se oli kauheaa.” (Taikurin hattu, 1948, suomennos 1956)
•     ”Mörkö kuljeskeli jäällä aivan omissa mietteissään, joista ei kukaan ikinä voinut päästä perille.” (Taikatalvi, 1957, suomennos 1958)
•  ”Hän näytti taivaanrantaa vasten suurelta, vaappuvalta yölepakolta, kulku kävi hitaasti ja raskaasti, mutta hän eteni kuitenkin. Hänellä oli aikaa. Hänellä ei ollut mitään muuta kuin aikaa.” (Muumipappa ja meri, 1965)
•  ”Ja tuolta tuli Mörkö, tietenkin. Purjehti veden yli kylmänsumussaan kuin paha omatunto ja ryömi rannalle.” (Muumipappa ja meri, 1965)
•  ”Ei ole ketään muuta Mörköä kuin minä, minä olen ainoa. Olen kaikkein kylmin koko maailmassa. Minä en koskaan lämpene.” (Muumipappa ja meri, 1965)
• ”Hän tuijotti lamppua ja huojutti hiljaa isoa raskasta päätään. Hänen jalkojensa juuresta uhosi valkeaa pakkashuurua. Nyt hän alkoi liukua verkalleen lamppua kohti, yksinäisyyden valtava harmaa varjo.” (Muumipappa ja meri, 1965)