Jumalanpilkka Tove Janssonin kirjallisuudessa – ja muita harvinaisia herkkuja ensimmäisestä Tove-festivaalista

17.8.2020 (Päivitetty viimeksi: 31.3.2023 )

Uskonto ei ehkä ole ensimmäinen asia, joka tulee mieleen Tove Janssonista, mutta jos tarkastellaan tarkkaan, löytyy raamatullisia kuvituksia sekä Muumi-kirjoista että hänen aikuisproosastaan.

– Onko tämä maailmanloppu? kysyi pikku Myy uteliaana.
– Vähintään, sanoi Mymmelin tytär. – Yritä tulla kiltiksi jos ehdit, sillä nyt me kaikki menemme pian taivaaseen.
– Taivaaseen? toisti pikku Myy. – Täytyykö meidän mennä taivaaseen? Ja kuinka sieltä tullaan pois?

Vaarallinen juhannus 1954

Yllä mainittu Vaarallinen juhannus -kirjan kappale on kääntäjä ja filosofian tohtori Janina Orlovin suosikki. Hänen mukaansa Tove Janssonin uskonnollisesta taustasta on ripoteltuja vihjeitä hänen kirjallisuudessaan – esimerkiksi toistuvat tulvat sekä tarinoissa että Muumi-kirjojen kuvituksissa. Toven isoisä Fredrik Hammarsten oli hovisaarnaaja ja muutoinkin suosittu saarnaaja. Toven isoäiti, Elin, tunnettiin puolestaan papin villinä tyttärenä – jonka hänen tyttärensä Signe tai ”Ham” – Toven äiti, peri.

Uskonnollisen taustan omaavan suomenruotsalaisen kirjailijan Kaj Korkea-Ahon mukaan, näyttää siltä, että Tove nauttii usein jumalanpilkan ripottelusta, ainakin novelleihinsa ja aikuisproosaansa.

”Se on melkein kuin myöhäinen mielenosoitus hänen saamaansa kasvatusta vastaan. Vaikka Tove ei ollut uskonnollinen aikuisena, uskon, että hänellä oli eräänlainen perusta, joka ei koskaan jättänyt häntä. Hän koki, että jotkut asiat olivat jollain tavalla pyhiä.”

Hän antaa esimerkin novellista Karin, ystäväni (Seuraleikki, 1991) ja Toven “kauniista ja uskonnollisesta” serkkusta Karinista.

”Karin ja Tove olivat läheisiä ystäviä. Heidän leikit usein keskittyivät uskontoon ja hengellisyyteen. Novellissa Karin, ystäväni, Tove ja Karin rakentavat Jumalan valtaistuinta. Jumalan palvonta on osa leikkiä. Mutta yhtäkkiä Tove istuu Jumalan valtaistuimella. Karin valahtaa täysin kalpeaksi; sinä et saa tehdä noin! Ja leikki on ohi, koska Tove teki jotain niin kauhistuttavaa. Oletan, että hän kirjoittaa siitä, koska hän nauttii provokaatiosta. Ja tämä on toistuvaa.” kuvaa Korkea-Aho.

Camilla Lif, ruotsalainen pappi ja suuri muumifani kokee, että Toven uskonnollinen tausta näkyy myös Muumi-tarinoissa, erityisesti Lifin suosikkikirjassa Muumipappa ja meri.

”Se on taianomainen maailma, mutta Muumipappa kokee itsensä tarpeettomaksi. Hän pakottaa perheensä lähtemään hänen matkaansa autiolle majakkasaarelle, jossa hän aikoo kirjoittaa romaanin merestä. Lukiessani kirjaa uudelleen, tajusin, kuinka samankaltaista on kirjoittaa teologian väitöskirjaa. Hän ihmettelee, mitä meri tekee yöllä, mikä on meren alkuperä ja tahto, kuinka meri näyttää oikeudenmukaisuuden ja anteeksiannon. Ja miten meri näyttää sen pienen elämän, jota tällä saarella eletään.”

Hän siteeraa puhetta, jonka Muumipappa pitää merelle: ”Jos kuvittelet valtameren olevan kuva Jumalasta, ymmärrät miksi olen kristitty”, hän sanoo. ”Näin puhun myös Jumalalle.”

Aaltojen vaahto irtosi vihurin mukaan ja pyyhki pitkin merta raivoisana harmaana savuna, ja vesi oli uurteinen ja murjoutunut kuin vihastuneet kasvot.

Isä kytki langat uudelleen päässään, se kävi tänään helposti. Ja päänsä sisässä hän keskusteli meren kanssa yhtä kepeän vapaasti kuin hänen esi-isänsä aikoinaan.

– Sinä olet niin mahdottoman suuri, että sinun on aivan turha tekeytyä tärkeäksi, isä sanoi merelle.

– Se on arvotonta. Pitääkö sinun tosiaan välttämättä säikytellä vaivaista pikku saarta, jolla on muutenkin kestämistä ihan tarpeeksi? Saisit olla iloinen, että se on uskaltanut asettua näin kauas ulapalle; eihän sinulla muuten olisi mitään, mihin vertaisit itseäsi. Mitä hauskaa sinulla olisi ilman tyrskyjä? Ajattele nyt. Täällä on pieni töyhtö metsää, joka on kasvanut vinoon sinun takiasi, ja hiukan laihaa maata, jota lakaiset menemään minkä ennätät, ja käpälällinen muhkuraisia kallioita, joita hiot, kunnes niistä ei ole mitään jäljellä. Ja sinulla on otsaa pelotella niitä kaiken lisäksi!

Isä kumartui eteenpäin ja katsoi kuohuvaa merta ankarasti.

– Sinä et ole ymmärtänyt erästä asiaa, hän sanoi.

– Sinun pitäisi huolehtia tästä saaresta. Sinun pitäisi suojella ja lohduttaa sitä sen sijaan että rupeat mahtailemaan. Ymmärrätkö?

Isä käänsi korvansa myrskyä kohti, mutta meri ei osannut vastata hänelle.

– Sinä yritit rettelöidä meidän kanssamme, isä sanoi.

– Keksit kaikenlaisia konnankoukkuja, mutta et onnistunut. Me selvisimme. Minä tutkin sinut läpikotaisin, ja siitä sinä et pitänyt. Me jatkoimme rakentamista kaikesta huolimatta. Muuten, isä jatkoi, – täytyy myöntää, että viskilaatikon tuominen oli reilu teko. Kyllä minä ymmärrän, mitä tarkoitit. Sinulla on varaa kärsiä yksi tappio. Mutta katalasti teit, kun sitten hyökkäsit saaren kimppuun nujertaaksesi sen. Ja tämän kaiken sanon pelkästään siksi – tai melkein pelkästään siksi – että pidän sinusta.

Muumipappa ja meri, 1965

Artikkeli perustuu Tukholmassa maaliskuussa 2020 järjestettyyn Tove Jansson festivaaliin ja siellä käytyyn paneelikeskusteluun. Löydät lisää mielenkiintoisia paloja festivaalilta oheisesta soittolistasta.

Katso videot täältä!