13.05.2019

”Haluamme mahdollistaa Muumien fiilistelyn myös kaltaisillemme aikamiehille” – FatClothin uudet tyylikkäät taskuliinat juhlistavat Muumipapan urotöitä

 

”Kaikki alkoi ystävämme kesähäistä. Istuimme villapuvuissamme ilmastoimattomassa juhlatilassa. Tunnelman kohotessa hikikarpalot alkoivat nousta otsillemme. Rintataskuja koristaneista silkkiliinoista ei ollut apua, eikä serviettikään ollut herrasmiehille sopiva ratkaisu asian korjaamiseksi. Syntyi ajatus taskuliinasta, joka palvelisi tarkoitustaan ja samalla näyttäisi hyvältä,” FatClothin toimitusjohtaja Elias Ahola aloittaa. Kahviin ja konjakkiin mennessä päätös lähteä tekemään asialle jotakin oli syntynyt: ”Tämä oli liian hauska juttu jättää vain keskustelun tasolle.”

Tätä nykyä helsinkiläinen FatCloth on viiden kaveruksen yritys, joka valmistaa ja markkinoi tyyliniekkojen suureen suosioon nousseita monikäyttöisiä ja tyylikkäitä taskuliinoja Suomessa ja maailmalla.

”Asusteet ovat helppo tapa tuoda persoonaa esiin, jopa konservatiivisemmissa tilaisuuksissa. Siinä missä toisinaan tukalaksikin koettu kravatti jää yhä useammin kaappiin, niin värikkyyttä kokonaisuuteen haetaan vyöllä, rusetillla, kelloilla, taskuliinoilla ja jopa kengännauhoilla. Tähän kun lisätään vielä FatClothin mikrokuitukankaan toiminnallisuus kännyköiden, aurinkolasien ja muiden herkkien pintojen huoltamisessa, niin ei mikään ihme että liina löytyy yhä useammasta taskusta,” Ahola iloitsee.

 

Taskuliinoja Muumipapan urotöiden kunniaksi

 

Muumi-tarinoiden ja FatClothin yhteinen taival alkoi vuonna 2017, kun FatCloth suunnitteli hyväntekeväisyysjärjestö Oxfamille Näkymätön lapsi -aiheisen taskuliinan, jolla tuettiin taistelua naisten ja tyttöjen epätasa-arvoa ja köyhyyttä vastaan. Projekti auttoi kaveruksia ymmärtämään, että taskuliinat ovat oivallinen tapa tuoda Muumien maailma, filosofia ja ilot osaksi myös miesten maailmaa – tyylikkäästi ja käytännöllisesti.

 

 

”Lapset kasvavat aikuisiksi, mutta miksi lapsuus pitäisi jättää taakseen? Muumi-kuoseilla haluamme jakaa Tove Janssonin tarinoiden värikästä maailmaa ja herrasmiesmäisiä arvoja, ja mahdollistaa sitä kautta Muumien fiilistelyn myös kaltaisillemme ”aikamiehille”. Itsekin Muumien keskellä kasvaneina on mukavaa ammentaa teemoja omasta lapsuudesta. Se saa hyvälle tuulelle,” Ahola iloitsee.

 

 

FatClothin tuotteisiin ihastuneiden iloksi toukokuussa 2019 julkaistaan kaksi uutta Muumi-kuosia ”loistavasti vuonna 2017 alkaneen yhteistyön jatkoksi ja ”Muumipapan urotyöt” -kirjan kunniaksi”. ”Muumipapan urotyöt” on Muumipapan oma muistelmateos, joka kertoo tämän huimista seikkailuista ennen elämää Muumilaaksossa, ja sisältää useita klassikoiksi nousseita Muumi-kuvituksia.

Aholan mukaan ensimmäisessä ”FatCloth for Moomin” -mallistossa hyödynnettiin Tove Janssonin alkuperäisiä mustavalkokuvituksia kuosien pohjana, ja tästä konseptista haluttiin pitää kiinni myös uusien liinojen kohdalla. ”Tällä kertaa kuosien pohjaksi valikoitui Muumipapan urotöistä kaksi erillistä kohtausta, joiden kuvitukset antoivat sopivasti tilaa luovalle väritystyölle.”

 

 

”Lähtökohtana kaikille FatCloth for Moomin liinoillemme on ollut löytää Toven tuotannosta sopiva kuva, joka toimisi mahdollisimman hyvin väritettynä taskuliinakuosina. Tällä kertaa halusimme molemmat kuosit samasta tarinasta, ja koska olin ostanut Muumipapan urotyöt -kirjan lahjaksi äskettäin kummitytölleni ja jo aiemmin iskenyt silmäni Kauhujen saaren kummitukseen, niin siitä lähdimme liikenteeseen. Kyseinen kirja on muutenkin kuvitukseltaan mielestäni Toven parhaimmistoa,” Ahola korostaa.

”Auringonkajon ja sinisen kaveriksi halusimme jotain, mikä näyttäisi hyvältä punaisen sävyissä, ja karusellikuva valikoituikin tällä kertaa värien kautta.”

 

 

”Muumipappa on ennen kaikkea herrasmies, värikäs ja rohkea persoona, sekä myös melkoisen kova sähläämään. Samalla hän kuitenkin pitää aina huolta muista ympärillään. Jos Muumipappa käyttäisi pukua, niin uskoisin että sen taskua koristaisi värikäs liina,” Ahola pohtii.

 

 

”Taskuliina on pirteä väriläiskä usein varsin yksivärisessä bisnespukeutumisessa. Se on keino tuoda persoonallisuutta esiin ja sillä pystyy myös ottamaan kantaa. Sateenkaaren värit liinassa viestivät suvaitsevuudesta ja oman urheilujoukkueen tai vaikkapa poliittisen puolueen väreillä voi korostaa yhteenkuuluvuutta. Yksinkertaisella kangaskappaleella on lukuisia rooleja.”

Ja niin on myös käyttötarkoitusten kohdalla. Tyylikäs väriläiskä muuntuu tarpeen tullen hetkessä vaikkapa katseen kirkastajaksi.

 

 

Tarina saa jatkoa

 

FatClothin ja Moomin Charactersin yhteistyö alkoi vuonna 2017 Moomin Charactersin Oxfamin hyväntekeväisyyskampanjaan teetetyistä erityisliinoista ja kasvoi siitä edelleen neljän kuosin ”FatCloth for Moomin” -mallistoksi.

 

 

”Ensimmäinen mallisto on otettu vastaan todella hyvin ja sen suosio on yllättänyt meidät positiivisesti: Muumi-kuosit ovat kiikkuneet kuukaudesta toiseen myyvimpien malliemme joukossa,” FatClothin toimitusjohtaja Elias Ahola kertoo.

 

 

”Varsinkin Muumi-liinoista otetut Instagram-kuvat ovat saaneet suun hymyyn useita kertoja: joskus liina on taiteltu niin, että Muumipeikko kurkistaa taskusta, ja yksi fani oli jopa kehystänyt Treasure-liinan seinälleen koristeeksi,” hän iloitsee.

 

 

FatClothin mukaan tavoitteena on tuottaa uusia yhteistyökuoseja Muumien maailmasta myös tulevaisuudessa. ”Aiomme tehdä näitä vielä monta lisää. Muumien keskellä kasvaneina on suuri ilo ammentaa teemoja omasta lapsuudesta: siitä tulee hyvälle tuulelle.”

 

Saatavilla nyt

 

Mallisto on saatavilla tästä päivästä alkaen Moomin.comissa. Näe lisää klikkaamalla tästä tai kuvaa:

Mitä mieltä olit artikkelista?

Jaa artikkeli