Lohtua ja inspiraatiota Tove Janssonin Kesäkirjasta

Luonnon, rakkauden ja sukupolvien välisten suhteiden teemoja tutkiva, vuonna 1972 ensi kertaa julkaistu Kesäkirja tuo yhteen kolme henkilöä ja sukupolvea: kuusivuotiaan tytön, isän ja vanhan isoäidin. Se on inhimillinen tarina, joka keskittyy ainutlaatuiseen ystävyyteen kaukaisella saarella yhteistä kesää viettävien nuoren Sofian ja hänen isoäitinsä välillä.

Tove Janssonin kirjoittama kirja täytti viime vuonna 50 vuotta ja sitä sovitetaan parhaillaan valkokankaalle. Kirjalla on Goodreadsissa l’hes 35 000 arvostelua ja 4,04:n arvosana. Se on maailmanlaajuisesti sekä lukijoiden että kriitikoiden ja muiden kirjailijoiden keskuudessa arvostettu.

Kirjailija Elizabeth Gilbert suositteli Kesäkirjaa The New York Timesissa lohtua tuovana lukemisena ja on jo pitkään ollut romaanin suuri fani.

Kesäkirja ”on yksi kymmenen kaikkien aikojen suosikkikirjojeni joukossa. Se on täydellinen tarina kahdesta hallitsemattomasta naisesta luonnon ympäröimänä, joka innostaa minua.”

Elizabeth Gilbertin Instagramissa (englanninkielinen postaus), 2019

Suomenlahden saaristoon sijoittuva tarina kietoutuu hyvin pienen maailman ympärille, mutta on täynnä uteliaisuutta kuvailtua ympäristöä sekä arkipäiväisiä asioita kohtaan. Lähes 50 vuotta kirjan julkaisusta, tämä teema tuntui pandemian aikana monelle läheiseltä.

Pienten ja tavallisten asioiden keskeisyys tarinassa tuo vivahteita ja hetkiä, jotka voivat vaikuttaa lukijaan hyvin eri tavalla riippuen siitä, missä vaiheessa omaa elämäänsä hän on. Kirjaa suositellaan usein vuosittaisena lukemisena, joka antaa tilaa kokea hahmot tai saarimiljöö joka kerta uudella tavalla.

Lainauksia Kesäkirjasta

Iästä ja ikääntymisestä

“Tyhmä juttu, ajatteli isoäiti. Miksi en uskaltanut aikoinani koskaan sanoa, etten tiedä mitään sherryä kamalampaa. Se oli sitten jo myöhäistä. Todella vahinko kun ajatteli, että hän vihdoinkin oli ehtinyt siihen ikään että voisi vähäisemmissä asioissa huoleti olla suorapuheinen.”

💙

“Joskus kauan sitten isoäitiä olisi haluttanutkin kertoa kaikesta mitä he tekivät, mutta siihen aikaan kukaan ei viitsinyt kysyä. Ja nyt se halu oli mennyt.”

💙

“Viisaana ihmisenä isoäiti oivalsi, että uhmaikää voi lykätä tuonnemmaksi kunnes on kahdeksankymmenenviiden, ja päätti pitää varansa.”

💙

“Siinä on jotakin hyvin hienoa, kun saa kokea viimeisen vanhuutensa maiseman katoavassa kesässä. Ympärillä tyyntyy, itsekukin vaeltaa omaa tietään, mutta kaikki me kohtaamme meren rannalla tyynessä iltaruskossa.”

Tunteista

“Minussa on jotain vähän omituista, Sophia sanoi. Minä tunnen itseni aina niin kiltiksi kun tulee myrsky.”

💙

“Hetken päästä Sophia kysyi: Oletko varma, että ovi on kiinni.
Auki se on, hänen isoäitinsä vastasi. Se on aina auki, voit nukkua aivan rauhassa.”

💙

“Rakkaus on omituista, sanoi Sophia. Kuta enemmän jotain toista rakastaa, sitä vähemmän se toinen välittää.
Tuo pitää paikkansa, huomautti isoäiti. Ja mitäs sitä silloin tekee?
Rakastaa aina vaan, Sophia vastasi uhkaavasti. Aina vaan kovemmin ja kovemmin.”

Elämästä saarella

“Tuuli puhalsi puhaltamistaan. Tällä saarella kävi aina tuuli, milloin sieltä milloin täältä. Saari oli rauhoitusalue sille joka teki työtä, villi puutarha sille joka kasvoi ja muun osalta vain päivien liittymistä päiviin sitä mukaa kuin aika kului.”

💙

“Pieni saari sen sijaan hoitaa itse itsensä. Se juo lumivettä ja kevätsadetta ja vihdoin kastetta, ja jos tulee kuiva aika, niin saari odottaa seuraavaan kesään ja tekee kukkansa vasta silloin. Ne ovat siihen tottuneet ja pysyvät rauhallisesti juurensa sisässä. Kenenkään ei tarvitse niiden takia kantaa pahaa omaatuntoa, sanoi isoäiti.”

💙

“Saari voi olla kauhea paikka sille, joka lähestyy sitä ulkoapäin. Kaikki on valmista, kukin omalla paikallaan, sinnikkäästi, rauhallisesti ja itseriittoisesti.”