Hemulin kasvio innostaa niin lapset kuin aikuisetkin tutkimaan Suomen luonnon ihastuttavia ihmeitä

"Hemulin kasvio" on uusi, vastikään ilmestynyt kuvankaunis kirja nykyisille ja tuleville luontoharrastajille. Hemulin tarkkuudella tehty ja kuvitettu kirja innostaa niin lapsia kuin aikuisiakin tutkimaan ympäristöään uusin silmin ja innostumaan sen pienistä ihmeistä. Kirjassa tutustutaan Suomen yleisimpiin kasveihin Hemulin opastuksella sekä Tove Janssonin ihastuttavien alkuperäispiirrosten ja Muumi-kirjoista valikoitujen luontokohtausten inspiroimana.

”Tuuli puhalsi vastaan tuoden vierasta, mukavaa tuoksua, joka täytti kuononi odotuksella. En tiennyt silloin, että se oli metsän tuoksu, sammalen ja saniaisten ja tuhansien suurten puiden tuoksu.”

Tove Janssonin kirjasta Muumipapan urotyöt

 

 

Hemulin_Kasvio_2019_Kansikuva_WSOY_MOOMIN_com

 

Suomen ihastuttava ja karuistakin sääoloista alati uuteen kukoistukseen heräävä luonto ansaitsee tulla tutkituksi ja ymmärretyksi. Hemulin kasvio innostaa niin lapset kuin aikuisetkin ihmettelemään ja innostumaan kasvien maailmasta Muumi-tarinoiden siivittämänä.

”Kirja tehtiin siksi, että lapset – sekä aikuiset! – oppisivat tuntemaan paremmin ympärillämme olevaa, uskomattoman kaunista luontoa,” kertoo kirjan kirjoittanut ja toimittanut Päivi Kaataja WSOY:lta.

 

Hemulin_Kasvio_2019_Takakansi_WSOY_MOOMIN_com

 

Kasvio tarkoittaa kasvinäytteiden kokoelmaa – sellaista, jota ennen vanhaan oppikouluissa kartutettiin kotiläksynä, jotta lapset oppisivat tunnistamaan, nimeämään ja kunnioittamaan kasveja. Kaatajan mukaan Hemulin kasviolla on hieman erilainen tehtävä: ”Tärkeää ei suinkaan ole oppia vain nimeämään kasveja ja muistamaan niiden latinankielisiä nimiä! Tärkeämpää on tehdä tuttavuutta itse kasveihin: miltä kasvi näyttää ja tuoksuu, mitkä eläimet popsivat sitä ravinnokseen, tarjoaako se kenties pölyttäjille runsaan siitepölysaaliin tai pesäpaikan, onko se myrkyllinen – ja jos, niin miksi… Jokaisella kasvilla on oma mielenkiintoinen tarinansa!”

Hemulin kasvio ei siis ole biologian käsikirja, vaan Kaatajan mukaan ”se lähestyy kasveja uteliaasti tutkien ja lennokkaasti kuvaillen ja tarinoiden. Se on inspiraatiokirja, eräänlainen esimerkkikasvio, jonka innoittamana toivottavasti mahdollisimman moni suuntaa lähimetsään, rannoille, poluille ja niityille. Kasvio on kuvitettu ja taitettu niin kutsuvasti, että tuntuu kuin sen aukeamalta voisi hypätä suoraan kuusimetsään tai lehtoon. Jokaisen on helppo tarttua kirjaan,” hän lisää.

 

Hemulin_Kasvio_Kasvion_kokoaminen_Muumit_WSOY

 

Hemulin kasviossa on runsain mitoin kiinnostavaa, helppolukuista tietoa Suomen luonnossa kasvavista kasveista, ohjeet ja tilaa kasvien prässäämiseen ja taltioimiseen sekä klassiset, kauniit piirroskuvat jopa 170 Suomessa yleisestä kasvista. Niin tekstit kuin kuvatkin on tehty hemulimaisen tarkasti.”

 

Hemulin_Kasvio_Merenhuiskeessa

 

Hemulin kasvio tuo myös Muumi-tarinat aivan uuteen valoon:  ”Tove Janssonin muumikuvituksissa huomio kiinnittyy yleensä muumeihin ja muihin hahmoihin. Mutta tällä kertaa huomion saavatkin kuvien taustalla olevat kasvit!”, Kaataja iloitsee.

”Tove on piirtänyt uskomattoman paljon ja tarkasti erilaisia kukkia, puita, sammalia ja jäkäliä. Oli ilo löytää muumikuvituksista sananjalka, pihlaja marjaterttuineen, hevoskastanja, synkkiä kuusikoita sammalmattoineen ja ötököineen. Muumikirjoissa on myös paljon todella kauniita luontokuvauksia, jotka kulkevat kirjassa kasvikuvien ja -tiedon lomassa.”

 

Hemulin_Kasvio_2019_Lempikukkani_WSOY_MOOMIN_com

 

Mukana on myös ohjeet kasvien prässäämisestä ja taltioimisesta sekä tyhjiä aukeamia omia kasviaarteita varten.

 

Hemulin_Kasvio_WSOY_Muumit_Rusetti

 

Kuvankauniin kirjan saa myös solmittua kauniisti kiinni, jotta kasviaarteet pysyvät hyvin prässissä ja säilössä.

 

 

Ihastuttavan kirjan on kirjoittanut ja toimittanut Päivi Kaataja. Värilliset kuvapiirrokset on luonut karjaalainen graafinen suunnittelija Anni Pöyhtäri, ja kirjan graafisen suunnittelun taustalla on Riikka Turkulainen. Kirjan muut kuvat ovat alkuperäisiä Tove Janssonin piirroksia.