26-vuotiaan Tove Janssonin piirustuksia löytyi hänen entisestä kodistaan

Tove Jansson asui perheensä kanssa Lallukan taiteilijakodissa vuodesta 1933 eteenpäin. Lallukan taiteilijakoti koostuu 56:stä asunnosta ja tähän päivään saakka kymmenet eri alojen ammattitaitelijat ovat asuneet talossa vuosien varrella. Lallukan taitelijakodin tarkoituksena on ollut toimia eräänlaisena turvapaikkana asukkailleen taaten heille rauhan keskittyä taiteen tekemiseen ilman häiriöitä.

Lallukassa asuessaan Tove vuokrasi useita työtiloja ympäri Helsinkiä, mutta hänen kotinsa oli silti Lallukassa. Vuonna 1942, 28-vuotias Tove tarvitsi jälleen omaa työhuonetta ja muuttikin omaan studioonsa Vänrikki Stoolin kadulle.

Ennennäkemättömiä aarteita

Vuosien 2012-2016 aikana suoritetussa Lallukan taiteilijakodin peruskorjauksessa löytyi ennennäkemättömiä aarteita. Tove Janssonin isän, kuvanveistäjä Viktor ”Faffan” Janssonin, työhuoneen alta löytyi aikuisten säilytyskomerona ja lasten salakäytävänä toiminut tila. Toven veli, Per Olov Jansson, antoi restauroijille vinkin ja työhuoneen alta löytyneestä komerosta löytyikin remontin yhteydessä muun muassa puiset sukset joihin oli kaiverrettuna Tove.

Arkistoista löytyi myös käsinkirjoitettuja Naukuja -lehtiä. Naukuja -lehti oli Lallukan Taiteilijaklubin lehti josta ilmestyi neljä numeroa toisen maailmansodan aikaan. Toven äiti, Signe ”Ham” Hammarsten-Jansson toimi lehden kuvittajana tuolloin yhdessä tyttärensä kanssa. Tove Jansson kuvitti äitinsä kanssa lehden numerot 1., 2. sekä 4. ja kolmannen numeron kuvitti taidemaalari Kaapo Wirtanen. Lehden päätoimittajana toimi oopperalaulaja Väinö Sola.

naukuja no1 sivu 2
Kuva: Lallukan Taiteilijaklubi

naukuja no1 sivu9
Kuva: Lallukan Taiteilijaklubi

Naukuja -lehdet ovat Lallukan taiteilijaklubin omaisuutta ja alkuperäiskappaleita säilytetään Ateneumissa. Kansallisgalleria digitoi lehdet numero kerrallaan ja lehdet tullaan julkaisemaan kokonaisuudessaan Lallukan verkkosivuilla. Ensimmäisenä luettavissa on lehdistä viimeinen, nro. 4.

 

Kuvat:
Naukuja -lehdet: Lallukan Taiteilijaklubi