’TOVE’ on Suomen Oscar-ehdokas

Oscar-patsas on Hollywoodin arvostetuin elokuva-alan palkinto.

Ensimmäinen Tove Janssonista koskaan tehty draamaelokuva on valittu Suomen Oscar-ehdokkaaksi.

Raadin mukaan ”TOVE on hallittua elokuvakerrontaa ja sen näyttelijäntyö on erinomaista. Elokuva kertoo universaalin tarinan rakkauden etsimisestä ja löytämisestä sekä taiteen tekemisen intohimosta.”

TOVE_film_2020_Movie_Tove_Jansson

”Iloitsen tästä upeasta mahdollisuudesta ja toivotan elokuvalle onnellista matkaa Atlantin tuolle puolen. Kiitos Suomen Oscar-raati ja suuret onnittelut taitaville näyttelijöille ja työryhmälle”, ohjaaja Zaida Bergroth iloitsee.

Elokuvan tuottaja Andrea Reuter sanoo, että ehdokkuus tuntuu uskomattoman hienolta. ”TOVE-elokuvan tavoitteet ovat olleet todella korkealla kaikissa tuotannon vaiheissa. Siksi tuntuukin fantastiselta, että raadin mielestä elokuva on sillä kansainvälisellä tasolla, johon me olemme tähdänneet.”

Tuottaja ja Helsinki-filmin toimitusjohtaja Aleksi Bardy toteaa: ”En vielä lähetä smokkipaitaani pesulaan, mutta iso, häijy ja manipulatiivinen Oscar-kampanjamme on looginen osa elokuvamme kansainvälisen näkyvyyden ja myynnin eteen tekemäämme työtä.”

Alma Pöystin tähdittämä TOVE sai Suomen ensi-iltansa lokakuun alussa ja sen on seitsemässä viikossa nähnyt jo yli 138 000 katsojaa. Elokuva on seitsemäntenäkin esitysviikonloppunaan Suomen katsotuin elokuva.

Poster_TOVE_SMALL_with_tagline_for-web (1)

Maailmanensi-iltansa TOVE sai Torontossa syyskuussa. Arvostettu Variety kuvaili tuolloin arviossaan Alma Pöystin roolisuoritusta Tove Janssonina ”lumoavaksi”. Ohjaaja Zaida Bergrothin todettiin ”loihtineen elämää sykkivän visuaalisuuden, saaden lahjakkaasta tekijäjoukostaan irti varmat suoritukset – erityisesti Pöystistä, joka loistaa ensimmäisessä pitkän elokuvan pääroolissaan ja muistuttaa vahvasti oikeaa Tovea.”

Screen International puolestaan kuvasi elokuvan olevan ”pullollaan charmia, taitoa ja lämmintä hehkua”.

TOVE on myyty elokuvateatterilevitykseen yli 30 maahan.

TOVE_Film_2020_Alma_Pöysti_Tove_Jansson

Lue lisää elokuvasta: