Suomen rakastetuimmat kirjat: Tove Jansson mukana kahdella teoksellaan

WSOY järjesti kesällä yleisökilpailun jossa äänestettiin kaikkien aikojen klassikkoteoksia. WSOY:n julkaisemista kotimaisista kaunokirjoista 12 klassikkokirjaa on äänestäjien toimesta nyt valittu ja näistä teoksista jopa kaksi on Tove Janssonin klassikoita! Tove Jansson oli Väinö Linnan ohella ainoa kirjailija joka ylsi listalle useammalla teoksellaan.

Suomen rakastetuimmat kirjat

Sijalle kaksi suomalaiset äänestivät Janssonin ihastuttavan Muumiklassikon vuodelta 1965, Muumipappa ja meri. Seikkailuun ja mielen syvyyksiin vielä kirja kertoo Muumiperheen muutosta pienelle majakkasaarelle.

Suomen rakastetuimmat kirjat

Tove Janssonin Kesäkirja (1972) puolestaan äänestettiin sijalle 12.. Täynnä iloa, lempeää huumoria ja viisautta oleva kirja kertoo Sophia-tytöstä, hänen isästä ja isoäidistään sekä heidän kesänvietostaan saarella. Rakastettu kertomus kuvaa ennen kaikkea pienen tytön ja vanhan naisen ystävyyttä Tove Janssonille tunnusomaisella lempeällä ja lämpimällä elämäntunteella.

Suomen rakastetuimmat kirjat

 

Suomen rakastetuimmat kirjat päätettiin 48 000 äänen perusteella

Äänestyksen ensimmäisen sijan vei Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen (1945). Lukijat antoivat kesän ja syksyn 2016 aikana klassikkoteoksille yhteensä noin 48 000 ääntä.

Satavuotista itsenäisyyttä juhlivan Suomen kunniaksi jokaisesta listalle äänestetystä 12:sta kirjasta tehdään 2000 kappaleen erikoispainos joihin eri suomalaiset nykytaiteilijat suunnittelevat kansikuvat. Jokainen kirja tullaan numeroimaan ja juhlavuoden lopussa alkuperäiset taideteokset huutokaupataan ja taideteoksista saatavat tulot lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen kunkin taiteilijan valitsemaan kohteeseen.

Tove Janssonin kirjojen kansikuvat suunnittelevat Karoliina Hellberg (Muumipappa ja meri) sekä Rauha Mäkilä (Kesäkirja). Muut mukana olevat taiteilijat ovat Saara Ekström, Klaus Haapaniemi, Kuutti Lavonen, Jani Leinonen, Heikki Marila, Stiina Saaristo, Anu Tuominen, Anna Tuori, Miikka Vaskola ja Henry Wuorila-Stenberg.

Teokset julkaistaan tasaisesti juhlavuoden aikana, Kesäkirjan juhlapainos ilmestyy 6.1.2017 ja Muumipappa ja meri 6.11.2017.

Mitkä ovat sinun klassikkosi suomalaisten kirjailijoiden kirjoista? Löytyykö sinulta samoja mieltymyksiä kuin muilta suomalaisilta? Tässä 12. suosituinta teosta Suomen rakastetuimmat kirjat -äänestyksen perusteella:

  1. Mika Waltari – Sinuhe egyptiläinen
  2. Tove Jansson – Muumipappa ja meri
  3. Väinö Linna – Täällä Pohjantähden alla 1-3
  4. Väinö Linna – Tuntematon sotilas
  5. Sofi Oksanen – Puhdistus
  6. Veikko Huovinen – Havukka-ahon ajattelija
  7. Tuomas Kyrö – Mielensäpahoittaja
  8. Edith Södergran – Runoja
  9. Minna Canth – Työmiehen vaimo
  10. Arto Paasilinna – Jäniksen vuosi
  11. Juhani Aho – Rautatie
  12. Tove Jansson – Kesäkirja

Äänestystuloksesta ja klassikoista keskustellaan Helsingin kirjamessuilla lauantaina 29.10. klo 15.10 Aleksis Kivi -lavalla. Keskustelussa ovat mukana muun muassa Tuomas Kyrö ja Sofi Oksanen sekä Muumipappa ja meri -juhlapainoksen kansikuvan suunnitteleva Karoliina Hellberg.