Reiman #MEIDÄNMERI-tuote on esikuva tulevaisuuden lastenvaatteille

Vuonna 2018 lanseerattua ensimmäistä Moomin by Reima -vaatemallistoa ohjasi ajatus siitä, kuinka kaikkein pienimpienkin pitää voida tutkia ympäristöään vapaasti. Nyt Pohjoismaiden johtava lastenvaatevalmistaja Reima on Muumien kanssa mukana myös Itämeren suojelutyössä, jotta perheillä olisi jatkossakin mahdollisuus nauttia merellisestä luonnosta.

 

Reiman kehittämä ensimmäinen täysin kierrätettävä lapsille suunnattu takki maailmassa toteuttaa Muumien #MEIDÄNMERI-kampanjan mukaisesti Nuuskamuikkusen tapaa elää – korjaa ja kierrätä.

Yhdestä materiaalista valmistettu takki on helppo kierrättää uusiksi kuiduiksi

Jo toimintansa alusta, vuodesta 1944 saakka, lapset ja lasten seikkailumieli ovat olleet Reiman fokuksessa. Nyt katseet ovat suunnattu vastuullisen kierrätyksen kautta erityisesti lasten tulevaisuuteen puhtaammassa luonnossa.

 

Osoittaakseen kuinka kestävä tulevaisuus on todella mahdollista lapsillemme, Reima on suunnitellut uuden Voyager-takin sataprosenttisesti kierrätettävästä materiaalista.  Jokaisella Voyager-takeilla on oma yksilöllinen koodinsa, jonka avulla sitä on mahdollista seurata aina elinkaaren loppuunsa saakka.

Lapsen Voyager-takin yksilöllinen koodi toivotaan rekisteröitävän oston jälkeen ja takin käydessä pieneksi ja sen jatkaessa matkaansa seuraavalle omistajalle, koodin voi rekisteröidä uudelleen. Uniikin koodin avulla lapset ja vanhemmat voivat seurata takin kulkua – Voyager lähtee maailmalle kuin Muumeistakin tuttu pulloposti. Lempivaatteesta luopumisen suru vaihtuu jännitykseen, kun lapsi odottaa, mitä takille tapahtuu seuraavaksi.

Jokaisesta rekisteröidystä takista 10 euroa Itämeren suojeluun

 

Osana Muumien 2020 lanseeraamaa #MEIDÄNMERI-kampanjaa, Reima lahjoittaa 10 € jokaisesta rekisteröidystä Voyager-takista kampanjaan Itämeren suojelutyöhön. Jokaista 10 euroa vastaan Itämerestä voidaan poistaa 40 kiloa sinilevää.

Reiman toiveena on, että Voyager-takista tulee esikuva huomisen lastenvaatteille. Kun takki lopulta on elinkaarensa päässä, Reima on sitoutunut ottamaan takin takaisin – Voyager-takkien koodien avulla tuotteet saadaan kierrätykseen ja materiaali uusiokäyttöön. Reima haluaa jatkossakin vahtia, ettei heidän tuotantonsa ja kulutuksensa pilaa ympäristöä.

Luonnon kunnioittaminen on myös yksi Muumi-tarinoiden vahvimmista teemoista. Muumit kokevat meren erityisesti vapauden symbolina loputtomien mahdollisuuksien siintäessä horisontissa. Reiman uusin innovaatio täysin kierrätettävästä tuotteesta kumpuaa mahdollisuudesta, jossa kertakäyttökulttuuri jää historiaan ja kaatopaikoille päätyy vähemmän tekstiilijätettä.