Arabian ja Punaisen Ristin uudet Muumi-astiat kutsuvat tekemään pieniä, ystävällisiä tekoja

Pienilläkin asioilla on merkitystä, ja Muumilaakson asukkailta voimme oppia, että pienimmätkin meistä voivat saada aikaan suuria, kun teemme sen yhdessä. 9.8. myyntiin tulevat uudet muumimukit ja muut astiat perustuvat Tove Janssonin Suomen Punaiselle Ristille tekemiin kuvituksiin. Jokaisesta myydystä astiasta lahjoitetaan 1 € Suomen Punaisen Ristin kotimaan toimintaan, kuten ystävätoimintaan.

Kokoelmaa värittävät Tove Janssonin alkuperäiskuvitukset, jotka perustuvat Suomen Punaiselle Ristille tehtyihin piirroksiin. Sympaattisessa kuvituksessa, jonka tyylistä on helppo tunnistaa taiteilijan kädenjälki, nähdään muun muassa hehkuvan punaisia kukkia, Pikku Myy luudan varressa, Muumipeikko tikapuilla ja Nuuskamuikkunen nuotion lämmössä yhdessä pienten ystäviensä kanssa. Piirrosten taustatarina ei ole säilynyt, mutta tiedossa on, että ne suunniteltiin aikanaan koristamaan koululaisille jaettua Punaisen Ristin lukujärjestystä.

 

Yhteistyökokoelmaan kuuluu kaksi erilaista mukia, lautanen ja pikkulautanen. Jokaista myytyä astiaa kohti lahjoitetaan euro Suomen Punaisen Ristin kotimaan toimintaan, kuten ystävätoimintaan. Kampanjan ydinviesti on, että voimme omilla teoillamme ja valinnoillamme tehdä maailmasta ystävällisemmän paikan, vaikka vähän kerrallaan.

Astiat tulevat myyntiin 9. elokuuta, mutta voit jo liittyä odotuslistalle, niin ilmoitamme sinulle, kun myynti käynnistyy.

Mooments of Kindness – pieniä tekoja, joilla on iso vaikutus

Mooments of Kindness -kampanjassa Punainen Risti ja Moomin by Arabia kannustavat pieniin, ystävällisiin tekoihin. Kiltti ja huomioiva teko voi olla esimerkiksi ostoskassien kantaminen, ystävälliset sanat toiselle, postikortin lähettäminen kaukana asuvalle sukulaiselle tai vaikkapa kukkien ostaminen jollekulle, josta välittää.

Helppo tapa osallistua kampanjaan on myös Punaisen Ristin ystävätoiminnan tukeminen.

“Haluamme omalta osaltamme kannustaa ja rohkaista ihmisiä pieniin mutta usein hyvin merkityksellisiin tekoihin, joista välittyy toisten huomioiminen. Pienillä teoilla voi olla suuri merkitys, ne ilahduttavat ja edesauttavat kilttien tekojen siirtymistä myös eteen päin. Tällä hetkellä maailma, jossa elämme todella tarvitsee ystävällisiä kohtaamisia enemmän kuin koskaan. Muumiperhe on hyvä esimerkki siitä, miten toiset otetaan huomioon ja käyttäydytään suvaitsevasti, ennakkoluulottomasti ja ystävällisesti kaikkia kohtaan. Muumit myös muistavat juhlistaa ystävien kanssa aina, kun mahdollista”, kuvailee Mirka Paasikangas, Fiskarsin globaali Muumi-tuotteiden PR- ja viestintäpäällikkö.

Kampanjaan osallistuvat myös suomalaiset ”Muumi-vaikuttajat” Jani Toivola, Satu Rämö ja Jasmin Hamid, jotka haastavat seuraajansa ja ystävänsä mukaan. Vaikuttajat myös antavat hauskoja ideoita ystävällisiin tekoihin niille, jotka vielä miettivät millainen pieni suuri teko läheistä voisi ilahduttaa.

Myynnissä 9. elokuuta alkaen

Uudet tuotteet tulevat myyntiin Muumi-verkkokauppaan ja Moomin Shopeihin 9. elokuuta, mutta voit jo jättää sähköpostiosoitteesi tuotesivulle, niin ilmoitamme, kun tuotteet ovat tilattavissa. Tuotteet ovat saatavilla samasta päivästä alkaen myös Iittalan verkkokaupasta ja myymälöistä ja jälleenmyyjiltä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Japanissa. Tuotteita on saatavilla rajoitettu erä.