Muumilaakso-sarjan toisen kauden soundtrackilla tähtiä ympäri maailman

Muumilaakso-sarjan toisen tuotantokauden virallinen soundtrack on nyt julkaistu maailmanlaajuisesti digitaalisena julkaisuna. Albumi jatkaa muun muassa Tom Odellin, First Aid Kitin ja MØ:n tähdittämän ensimmäisen kauden soundtrackin suursuosion jalanjäljissä. Albumilla kuullaan nousevia tähtiä niin maailmalta kuin Suomestakin.

 

Jo yli 30 maahan myydyn Muumilaakso-sarjan toisen kauden soundtrackille ollaan haluttu nostaa nousevia tähtiä sekä kotimaasta että maailmalta. Albumilla esiintyy paljon uusia suomalaisia tähtiä kuten Jesse Markin, Vilma Alina ja New Ro. Albumilla kuullaan myös kansainvälisesti tunnettuja artisteja kuten tunnettu muumifani Cavetown, girl in red ja Alex Vargas. Esittäjien lisäksi mukana on suuri määrä suomalaisia uuden sukupolven säveltäjiä ja tuottajia.

Sarjan toisen kauden soundtrackille ollaan haluttu nostaa nousevia tähtiä sekä pohjoismaista että maailmalta. “Halusimme nostaa soundtrackin avulla kansainväliselle estradille uusia nousevia tekijöitä ja artisteja, mikä on toki työlästä, sillä oikeiden artistien scouttaaminen vaatii paljon asiantuntemusta ja suhteita. Käytin apuna kansainvälistä manageriverkostoa ja pyysin ehdotuksia”, kertoo Virpi Immonen, sarjan music supervisor. “Toivon tosi paljon, että artistit saavat äänensä kuuluviin, ja että heidät löydettäisiin paremmin maailmalla. Moni heistä on jo matkalla suureen maailmansuosioon.”

“Haluamme viedä maailmalle Tove Janssonin upeiden tarinoiden ja vahvojen arvojen lisäksi myös muuta suomalaista sisältöosaamista. Toisen kauden musiikintekijöiksi valikoitui uusia nousevia artisteja, joilla tulee olemaan myös kansainvälistä kysyntää”, sarjan luova johtaja ja vastaava tuottaja Marika Makaroff lisää.

Muumilaakso-musiikki syntyi luovien muumifanien toimesta

Kuten ensimmäisenkin kauden soundtrackilla, myös tällä levyllä on useita muumifaneiksi tunnustautuneita artisteja. Esimerkiksi Robin Skinnerin (Cavetown) tiedetään olevan muumifani, millä voi olla ollut vaikutusta erityisen onnistuneeseen lopputulokseen. “Robinin biisin fiilis on juuri oikea, hän on pystynyt vangitsemaan sarjan kohtauksen tunnelman juuri oikein. Luulen että tämä liittyy siihen, että kasvanut muumien kanssa ja ymmärtää muumien syvemmän olemuksen”, Virpi Immonen arvelee.

Robin Skinner (Cavetown) kommentoi: ‘’Tuntuu niin hassulta kuulla omaa musiikkia osana sarjaa, jonka hahmojen kanssa kasvoin. Kuuntelin lapsena muumitarinoita äänikirjoina saadakseni paremmin unta. Olen valtavan onnellinen siitä, että ensimmäinen soundtrack-esiintymiseni on sarjalle, joka merkitsee minulle niin paljon!”

Albumilla kuullaan musiikkia myös suomalaiselta artistilta nimeltä New Ro, joka avaa esittämänsä kappaleen “Cloudy Eyes” koskettavia taustoja:

“Rakastuin kappaleen ensimmäisen version harmonioihin ja tiesin heti, että haluan tehdä mun versiosta mahdollisimman ison ja voimakkaan tuntuisen käyttäen lähes ainoastaan mun ääntä. Mun versiossa biisi saa uuden merkityksen jota halusin vahvistaa omissa sanoituksissa. Kappaleen sanoma herätti muistoja ystävästäni joka teki itsemurhan – kuvittelin tilanteen jossa me voitaisiin jutella hetki menneistä ajoista ja siitä, miten ollaan muututtu. Sen jälkeen hän jatkaisi matkaa omalla pilvellään, kuten Niiskuneiti ja Muumipeikko.”


Katso Cavetownin kappaleesta ”Homesick” tehty virallinen Muumilaakso-musiikkivideo:

Sarjan originaalimusiikin tekijätiimiin on tullut mukaan multi-instrumentalisti Jarmo Saari, joka on säveltänyt sarjan toiselle tuotantokaudelle score-musiikin yhdessä ensimmäiseltä tuotantokaudelta tutun Samuli Kosmisen kanssa. Saari on tunnettu konsertteihin, elokuviin, koreografioihin ja levyille luomistaan visuaalisista sävellystöistä ja monikerroksisista äänikollaaseista. Saarelle myönnettiin Suomi-palkinto vuonna 2012 taiteellisesta toiminnastaan. Score-musiikissa kuuluu edelleen vahvasti myös säveltäjä Pekka Kuusiston kädenjälki ensimmäiseltä kaudelta.

Sarjan toisen tuotantokauden musiikin editoinnista vastaa Music editor Dan Brown. Brownilla on vahva musiikillinen tausta niin esiintyjänä, editorina kuin tuottajana. Sarjan music supervisorina jatkaa Virpi Immonen.

Moominvalley_S2_OfficialSoundtrack

Muumilaakson toisen kauden soundtrackilla kuullaan seuraavat kappaleet:

1. First Day Of My Life – Sam Huber
2. Homesick – Cavetown
3. Something New – girl in red
4. Made Of Stone – Jesse Markin
5. Cloudy Eyes – New Ro
6. Change Is Gonna Know My Name – Alex Vargas
7. Start Again – BOBBi
8. A Place To Call Home – jens
9. Cloudy – Vilma Alina