Muumien tapa elää sopusoinnussa luonnon kanssa esimerkkinä meille kaikille

 

Muumiperhe ystävineen viettää seikkailullista elämää idyllisessä Muumilaaksossa, jossa eletään sovussa ympäröivän luonnon kanssa. Luonnon kunnioittaminen on yksi Muumi-tarinoiden vahvimmista teemoista ja luonnolla on tarinoissa merkittävä rooli. Vaikka Tove Jansson kirjoitti Muumi-tarinat jo 1940-1970 vuosien aikana, luonnon kunnioittaminen on edelleen hyvin ajankohtainen teema meille kaikille.

Vuodenajat, luonnonkatastrofit sekä muut luonnonilmiöt ohjaavat elämää Muumilaaksossa ja kaikki Muumilaakson asukkaat kokevatkin syvää rakkautta ja kunnioitusta luontoa kohtaan. Esimerkiksi Hemulit viettävät aikaansa kasveja tai perhosia keräillen ja Nuuskamuikkunen on saanut musiikkiinsaan inspiraation ympäröivistä maisemista. Nuuskamuikkunen on kulkuri, joka kulkee kalastellen ja huuliharppua soitellen. Hän kantaa kaiken tarvitsemansa selkärepussa, sillä liika tavara tekee hänen mielestään elämästä liian monimutkaista.

Meren, Yksinäisten vuorten ja muiden korkeiden vuorten välissä olevan kauniin Muumilaakson läpi kulkee joki, jonka voi ylittää pientä siltaa pitkin. Kevään tullen luonto puhkeaa kukkaan, samoin Muumimamman vaalima puutarha. Mutta kuten oikeassakin elämässä, yhtälailla Muumi-tarinoissa kaikki ei aina ole harmonista – Muumilaakson asukkaat kohtaavat usein erilaisia luonnonkatastrofeja ja sääilmiöitä aina myrskyistä, tulvista ja tulivuorenpurkauksista pyrstötähtiin.
Onneksi, kaikki asiat aina järjestyvät, ennemmin tai myöhemmin.

Vaikka Muumit rakastavat heidän kaunista laaksoaan, he usein lähtevät seikkailuilleen metsiin ja merelle. Muumit ja heidän ystävänsä nauttivat rannoilla viettämistään pitkistä päivistä aurigonpaisteessa paistatellen ja meren aallokoissa uiden. Muumit (erityisesti Muumipappa) kokevat meren juuri vapauden symbolina – uudet alut ja loputtomat mahdollisuudet siintävät horisontissa.

 

Pohjoismaisesta luonnosta inspiroituneena

Saaristo Suomen edustalla oli Tove Janssonin yksi rakkaimmista paikoista. Kumppaninsa Tuulikki Pietilän kanssa he viettivät liki 30 kesää Pellingin saaristossa Klovharu-saarella. Elämä saaressa oli taiteilijoille inspiroivaa ja Muumien tapa elää Muumilaaksossa onkin saanut paljon vaikutteita Suomen karusta luonnosta ja elämästä meren äärellä.

Tove Janssonilla oli tapana muokata tekstejä ja kuvituksia kirjojensa eri painoksiin ja käännöksiin ja esimerkiksi Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjasta on olemassa kolme eri versiota. Kirjan viimeiseen versioon vuodelta 1968 onkin tehty muutamia merkittäviä muutoksia: luontokuvaukset mukailevat Suomen ja pohjoismaiden luontoa enemmän kuin edeltäjänsä ja esimerkiksi Nipsu pelastaa kissan silkkiapinan sijaan.

Kuten Philip Ardagh hienossa teoksessaan ’Tove Janssonin Muumilaakson maailma’ kirjoittaa; ”Luonto on mahtava voima, josta voi joskus nauttia ja jota joskus pitää pelätä, mutta aina sitä on syytä kunnioittaa. Ja muumit ymmärtävät sen.” 

 

 

Kuvat: Moomin Characters