Moniulotteinen Muumit 75 -näyttely kansallismuseossa kutsuu lapset ja aikuiset viipyilemään, leikkimään ja oivaltamaan

Yksi kulkee näyttelyn läpi kosketellen ja tutkien, toinen lukien ainoastaan seinillä kolmella kielellä olevia sitaatteja, kolmas tutkii vitriinit tarkkaan ja yhdistelee esineistön ja tavarat muumitarinoihin Tove Janssonin omasta elämästä. Neljäs saattaa kiinnittää huomiota ennenkaikkea näyttelyssä viliseviin pieniin öttiäisiin. Jokainen kävijä kokee Muumit 75 -näyttelyn kansallismuseossa omalla tavallaan.

Seikkailu ja elämän suuret kysymykset

Metsä, jonka läpi kulkea öttiäisten seurassa. Silta Muumitaloon. Teltta. Riippukeinu. Kaivo, jossa voi nähdä tuleva puolisonsa. Nuotio, johon heittää kieltokylttejä. Kiipeilyköysi. Luola, johon kurkistaa. Kelluva teatterilava, jolla esiintyä ja jota keikuttaa. Merenrantakalliot, joilla kiipeillä. Soutuveneet, joilla soutaa. Jäälautat, joiden päällä hyppiä. Lumikinos, jonka päälle kiivetä. Tällä tavoin kansallismuseon tuore Muumit 75 -näyttely näyttäytyy, ainakin lapsille. Aikuisille näyttely avaa maailmaa muumitarinoiden takaa Tove Janssonin henkilökohtaisten tavaroiden, sitaattien sekä elämäkerrallisen tiedon kautta.

Muumit 75 kansallismuseo liaani

Muumit-75-kansallismuseo-muumitalo

Rohkeus, rakkaus, vapaus! Muumit 75 -näyttely avautuu Helsingissä kansallismuseossa perjantaina. Näyttelyn äänimaailma, valaistus, lavastus, tekstitys sekä 40 pienoisvitriiniä takaavat jokaiselle kävijälle omanlaisensa kokemuksen. Näyttelyn pääsuunnittelija Alexander Reichstein kokee esimerkiksi näyttelyn ensimmäisen tilan synkän sävyn vastaavan ensimmäisen muumikirjan, Muumi ja suuri tuhotulva, tunnelmaa, vaikka puita onkin lainattu Kuinka sitten kävikään -kuvakirjasta. Jokainen voi kuitenkin kokea tämänkin eri tavalla näyttelyssä vieraillessaan.

Muumit-75-kansallismuseo-metsä

Pääsuunnittelija halusi luoda näyttelyn, jonka olisi itsekin halunnut nähdä lapsena

Näyttelyn taiteellisesta toteutuksesta ja näyttelyarkkitehtuurista vastannut Alexander Reichstein tutustui Muumeihin ensimmäisen kerran jo 80-luvulla äidinkielellään venäjäksi. Kääntäjä-äidinkin mielestä taitavasti alkuperäiskieleltään ruotsista käännetyt Muumi-kirjat kuuluivat perheen lukemistoon ja niihin Reichstein ihastui luontevasti jo nuorena.

Sittemmin lastenkulttuuriin erikoistunut taiteilija on keskittynyt tuoreimmassa pestissään kansallismuseon näyttelyä luodessaan tunnelmiin, eikä niinkään luomaan näyttelyä kutakin kirjaa mukaillen.

”Halusin luoda näyttelyn, jonka olisin halunnut itse nähdä lapsena. Näyttelyssä ei toki ole unohdettu aikuisia, joiden kanssa lapset aina näyttelyyn tulevat. Tässä näyttelyssä on niin sanottu oma kerroksensa meille kaikille, ja jokainen kokee näyttelyn omalla tavallaan, ehkä jopa eri tavalla jokaisella käyntikerrallaan”, Alexander Reichstein taustoittaa.

Muumit-75-kansallismuseo-Alexander-Reichstein
Alexander Reichstein leikittelee kelluvalla teatterilavalla.

Muumit 75 -juhlavuotta kunnioittava näyttely perustuu täysin Tove Janssonin alkuperäisiin Muumi-teoksiin, mutta alkuperäispiirroksia ei näyttelyssä nähdä. Mukana on kuitenkin Tove Janssonin henkilökohtaista esineistöä, joiden avulla vierailijat ohjataan Tove Janssonin omaan elämään ja kokemuksiin, jotka toimivat valtavana inspiraation lähteenä rakastetuissa muumitarinoissa.

muumit 75 kansallismuseo Tove Jansson meri

Muumit-75-kansallismuseo-ham-postimerkit

Muumit-75-kansallismuseo-muumimamma

 

Kokonaisvaltainen tilataideteos kannattaa kokea ilman aikataulupainetta

Muumit eivät katsele kelloa, joten siksi on luonnollista, että kansallismuseon näyttelyssä kierretään omassa tahdissa ja käytetään aikaa kunkin haluamalla tavalla näyttelyn tutustumiseen. Valloittavat ja luovasti kuvitetut näyttelysalit kutsuvat leikkimään ja löytämään, ja näyttely- sekä pienoisvitriinitekstit avaavat kävijöille muumien filosofiaa sekä herättävät pohtimaan elämänarvoja. Vaikka yleinen tilanne on pakottanut näyttelyn työryhmän karsimaan näyttelystä toiminnallisuuksia ja interaktiivisia elementtejä, näyttely antaa valtavasti myös heille, joille roolivaatteiden sovittaminen kelluvalla teatterilavalla olisi ollut mieluisaa.

Kävijät saattavat näyttelyn lomassa löytää itsensä pohtimasta mitä merkitsevätkään ystävyys, rakkaus, luonnon kunnioittaminen, seikkailunhalu, tasavertaisuus, suvaitsevaisuus, vapaus tai rohkeus. Muumi-asiantuntijaksikin kutsutun Sirke Happosen taidokkaasti kirjoittamat salitekstit avaavat uusia näkökulmia myös siihen, miksi muumitarinat lumoavat sukupolvet yksi toisensa jälkeen ja miten muumit ja heidän arvonsa ovat aina ajankohtaisia.

”Usein pohditaan, että mikä muumiteos on lapsille ja mikä aikuisille. Mutta Tove oli mestari näiden kahden maailman yhdistämisessä. Tätä mekin olemme näyttelyssä tavoitelleet. Muumiteosten maailma on valtavan moniulotteinen ja inspiroiva, leikkisä ja vakava yhtä aikaa”, Sirke Happonen summaa.

Moomin Charactersin taiteellinen johtaja ja hallituksen puheenjohtaja Sophia Jansson kokee tärkeäksi kansallismuseon Muuminäyttelyn, joka herättää kirjojen mielikuvitusmaailmat henkiin. ”Olen iloinen, että näyttelyssä korostuu myös Muumitarinoiden tärkeät arvot aina rohkeudesta luonnon kunnioittamiseen, sillä ne ovat nyt ajankohtaisempia kuin koskaan”, Sophia Jansson sanoo.

muumit 75 kansallismuseo pienoisvitriini

Muumit 75 kansallismuseo sitaatti

 

Alexander Reichstein antaa vielä lopuksi vinkin jokaiselle museokävijälle: ”Meri-huoneessa kannattaa viipyä jopa 10-20min nähdäkseen mitä kaikkea Vaarallisen matkan akvarellipiirrokseen on animoitu muista tarinoista mukaan.”

Muumit-75-kansallismuseo-morko

Rohkeus, rakkaus, vapaus! Muumit 75 -näyttelyn opastukset ja tapahtumat

Kansallismuseo on luonut vaikuttavan ohjelmiston näyttelynsä tueksi. Voit tutustua näyttelyyn erilaisten opastusten avulla tai osallistua työpajoihin, lukupiireihin, tapahtumiin tai haastaa itsesi pohtimaan sinulle tärkeitä asioita. Tutustu hyvin kattavaan ohjelmistoon kansallismuseon nettisivulla.

Rohkeus, rakkaus, vapaus! Muumit 75 -näyttely on avoinna kansallismuseossa 14.8.-28.2.2021 saakka.

#muumitkansallismuseossa #rohkeusrakkausvapaus #couragefreedomlove #modkärlekfrihet

Muumit-75-kansallismuseo