'Yllättävän moni kulkee tuolla ja haaveilee saaresta', Tove Jansson kirjoitti. Hän oli yksi niistä, joka sai toteuttaa oman unelmansa. Klovharun-saaresta tuli turvasatama, intohimo ja loputon inspiraation lähde.
Pieni autio saari
Klovharun on luoto Suomenlahden ulkosaaristossa Pellingin eteläpuolella. Kivinen saari on niin pieni, että Pikku Myy kutsuisi sitä kärpäsenkakaksi, mutta Tove Janssonille ja Tuulikki Pietilälle siitä tuli kesäparatiisi, johon mahtui koko maailma.
’He eivät olleet kovin nuoria, kun he muuttivat sinne, he olivat melkein 50-vuotiaita. Monet ihmiset nostivat kulmakarvojansa ajatuksesta rakentaa talo tälle autioalle saarelle ulkosaaristossa. Saarella ei ollut sähköä tai juoksevaa vettä, ja sinne oli vaikea päästä. Koska he olivat naisia, ihmiset ajattelivat etteivät he ikinä selviäisi siitä. Mutta he todistivat muiden mielipiteet vääriksi’, sanoo Sophia Jansson, Tove Janssonin veljentytär ja Moomin Charactersin taiteellinen johtaja ja hallituksen puheenjohtaja.
Klovharun mökki on yksi huone, jossa on ikkunat kaikkiin neljään suuntaan. Näin Tove Jansson kuvaa sitä Haru, eräs saari -kirjassa, jossa on muistiinpanoja Klovharunilta Tuulikki Pietilän kauniilla grafiikalla kuvitettuna, ja jonka kansi on Toven äidin, kuvittaja Signe Hammarsten-Janssonin käsiäalaa:
Me uneksimme siitä miltä mökki näyttäisi. Huoneessa olisi neljä ikkunaa, yksi joka seinällä. Kaakossa annoimme tilaa suurille myrskyille jotka raivoavat saaren poikki, idässä kuu saa peilailla laguunissa ja lännessä on kallioseinämä jossa kasvaa sammalta ja kallioimarretta. Pohjoiseen on voitava tähystää jotta näkisi mitä on tulossa ja ehtisi totutella.
Paikka työskentelyyn ja inspiroitumiseen
Tove ja Tuulikki viettivät saarella lähes 30 kesää, usein huhti- tai toukokuusta syyskuuhun. Mutta he eivät olleet joutilaina – molemmat olivat ahkeria taiteilijoita, jotka kirjoittivat, piirsivät, maalasivat ja tekivät grafiikkaa lähes 24 tuntia vuorokaudessa.
’Klovharunista tuli paratiisi Tovelle ja Tootille. He saivat olla yksin siellä. Heillä oli mahdollisuus työskennellä milloin halusivat ja miten halusivat. He osasivat antaa toisillensa työrauhan. Vaikka mökki oli pieni, heillä oli omat työpöytänsä. Ja heillä oli myös teltta, johon toinen heistä pystyi tarvittaessa muuttamaan’, Sophia Jansson sanoo.
Meri oli yksi suurimmista inspiraation lähteistä Tove Janssonille, elementti, joka toistuu sekä Muumi-kirjoissa, novelleissa että hänen kuvataiteessaan, kuten maalauksessa Kahdeksan beaufortia (Åtta beaufort). Alla on esimerkki siitä, kuinka Klovharunin arkielämä inspiroi Muumi-kirjoja – näet lisää esimerkkejä videolta!
Tove ja Tuulikki aloittivat alun perin mökin rakentamisen Klovharuniin vuonna 1964, koska he halusivat rauhaa ja hiljaisuutta, josta oli tullut puulaa sisämaassa, missä Janssonin perhe asui kesäisin. Mutta heitä ei jätetty kokonaan omilleen. Vierailijoita oli paljon ja usein isäntäpari tarjoutui nukkumaan teltassa, kun vieraat majoitettiin mökin ainoassa huoneessa.
Kuten Muumitalo, myös Klovharunin mökki oli avoin yllätysvieraille. Vielä tänäkin päivänä ikkunassa on pala paperia, joka kehottaa vierailijoita olemaan murtautumatta voimalla sisään avaimen roikkuessa ulkoseinässä.
Jopa saaristossa he saivat postia. Kun Tove ja Tuulikki menivät Pellinkiin, Tove vietti usein koko päivän vastaamalla liikekirjeenvaihtoon ja ihailijoiden kirjeisiin. Hän sai keskimäärin 2000 kirjettä vuodessa ja oli ylpeä vastatessaan niihin henkilökohtaisesti ja aina käsin.
Klovharunissa vietetyt kuukaudet olivat kauan odotettu vastakohta elämälle Helsingin keskustassa.
’Klovharunista tuli paikka, jota he kaipasivat koko talven. Minulla on ihastuttavia muistoja vierailuista heidän luonaan talvikuukausina Kasarmikadulla jossa he tekivät jo luetteloita kaikesta, mitä he tulisivat tarvitsemaan mukaansa Klovharuniin. Varsinkin hyvin järjestelmällinen Tooti aloitti saarelle pakkaamisen hyvin varhain vaikka he eivät päässeet sinne ennen huhtikuun loppua’, Sophia Jansson kertoo.
Merilintujen haastamat
Luonnollisesti kaikki ei ollut saarella idyllistä. Alkukesän aikana esimerkiksi merilinnut hyökkäsivät saarelle tehden kaksijalkaisten asukkaiden elämästä vähintäänkin haasteellista. Näin Tove Jansson kuvaa taistelua kirjassa Haru, eräs saari:
Tottahan minä tiedän että merilinnut tulevat ensin! Niillä on vanhat rekisteröidyt reviirinsä, ties kuinka monen sukupolven ajalta, ja ilmiselvää on että ne vihaavat meitä, ne syöksähtelevät kohti nokka auki, ja kirkuvat. Tiirat ovat pahimpia, varsinaisia sotureita ja kohdistavat kakkansa tarkimmin. Nämä kohtavat valkeat vapauden ja taivaanrannan symbolit tekevät meidät kohta hulluiksi. Tooti ei voi tehdä grafiikkaa ilman sateenvarjoa, ja kun hän hyppää narua aamuiin se tulkitaan sodanjulistukseksi (mikä huvittaa minua). Me emme saa uida, emme laskea verkkoja, emme edes mennä venelle, minua ei ole ikinä vihattu näin vakaumuksellisesti.
Katso koko dokumentti täältä: