15.12.2016

Uusi muuminäytelmä kiertueelle Suomessa

Uusi ruotsinkielinen muuminäytelmä Vem ska trösta Knyttet? saa ensi-iltansa helmikuussa 2017.

Teater Kojan tuo Tove Janssonin rakastetun tarinan näyttämölle lapsille suunnatussa näytelmässään. Idea Tove Janssonin tarinan näyttämösovitukselle on teatterin jäsenen Ida Törnroosin ansiota. Idan isä, Benny Törnroos, on laulanut muumilauluja jo yli 25 vuotta ja sinä aikana myös Ida on löytänyt Janssonin tarinoiden lumoavan maailman.

”Bennyn muumikonsertit alkoivat jo ennen syntymääni, ja vaikka olen täyttänyt itsekin jo 23 vuotta, herttaiset peikot ilahduttavat elämäämme edelleen. Muumit ovat jättäneet jälkensä minuun ja uskon sen olevan yksi iso syy myös siihen miksi aloin opiskelemaan näyttelemistä”, Ida Törnroos kertoo.

Tänä kesänä Ida muutti Turun saaristoon Brännskärin saarelle miehensä Simonin kanssa.

”Hiljainen, muuttuva ja joskus vaarallinenkin maisema on kiehtova ja inspiroi minua kuten se inspiroi myös Tovea”, Ida sanoo.

”Mutta yhtälailla kaupungissa voimme hetkittäin tuntea itsemme toimettomaksi, yksinäisiksi ja ulkopuolisiksi. Yksi näistä hetkistä tapahtui minulle istuessani Toven Kuka lohduttaisi Nyytiä? -kirja sylissäni. Pystyin samaistumaan Nyytin hahmon yksinäisyyteen ja elämän suurten kysymysten pohtimiseen. Silloin tiesin heti…”, Ida jatkaa.

Ida Törnroos_Teater Kojan_2

Teater Kojanissa työskentelee Idan lisäksi kolme teatterialan ammattilaista, Simon Strömsund, Kaisa Lallukka sekä Axel Hanses. Nelikko on opiskellut ja tehnyt useita produktioita yhdessä, mutta Vem ska trösta Knyttet? on heidän ensimmäinen muuminäytelmänsä.

Vem ska Trösta Knyttet_Teater Kojan_2

Koska Teater Kojanin työryhmässä on ainoastaan neljä jäsentä, ”kaikki tekevät kaikkea”, aina lavasteiden rakentamisesta ja musiikin säveltämisestä näyttelemiseen. Idan päävastuuna on näytelmän ohjaaminen, johon hän enenevissä määrin tulee jatkossa myös keskittymään.

Ensi-ilta näytelmällä on Espoossa Vindängensalissa 4.2.2017 jonka jälkeen näytelmä lähtee kiertueelle. Näytelmän harjoittaminen on jo alkanut ja sitä työstetään osittain myös Brännskärin saarella jossa ympäröivästä tunnelmasta saa vaikutteita myös itse näytelmään.

Ensi-illan liput (10 € sis. palvelumaksun) ennakkoon Lippupisteestä tai käteismaksulla (12 €) ovelta.

Lue lisää Teater Kojanista täältä.