25.04.2016

Tanssiva Muumilaakso

Muumien luojalle, Tove Janssonille perheineen, juhlat olivat aina erityisen tärkeitä. Juhlat koettiin tärkeänä vastakohtana aikanaan ankaralle arjelle esimerkiksi vallitsevan poliittisen tilan vuoksi. Ystävät, suku ja tanssiminen olivat usein ulospääsy vakavammasta todellisuudesta.

Tanssimisella on Muumi-kirjoissakin tärkeä merkitys, Tovella oli tapana kuvata tanssilla iloa, vapautta, yhdessäoloa sekä tilanteiden eritysarvoa.

Sirke Happonen on tutkinut Muumi-kirjojen tanssikohtauksia, sekä kuvien ja tekstien liikettä väitöskirjassaan Vilijonkka ikkunassa – Tove Janssonin Muumiteosten kuva, sana ja liike (2007).

Vilijonkka ikkunassa

Väitöskirjassaan Happonen on kuvannut mm. Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan eroavaisuuksia suhteutettuna kunkin ajan ilmiöihin, Tovella kun oli tapana muokata tekstejä ja kuvituksia kirjojen eri painoksiin ja käännöksiin. Esimerkiksi juuri Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjasta on olemassa kolme eri versiota.

Kometjakten -kirjan ensimmäisessä versiossa vuonna 1946 Niiskuneiti kysyy Muumipeikolta ”Kan du dansa swing?” mutta vuonna 1956 ilmestyneessä versiossa Mumintrollet på kometjakt Niiskuneiti puolestaan kysyy osaako Muumipeikko tanssia mamboa.

Vuoden 1951 englanninkielisessä käännöksessä taas puhutaan sambasta ja vuoden 1968 ruotsinkielisessä versiossa Kometen kommer Niiskuneiti kysyy ”Kan du dansa detdär nya du vet, vaddetnuheter?”.

Muistatko mikä olikaan Muumipeikon vastaus versiosta toiseen?

Muumipeikko tanssisi aina mieluiten valssia.

Tanssiva Muumilaakso
Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan tanssilavakohtaus
jota ennen Niiskuneiti ja Muumipeikko keskustelevat.