Suomenruotsalainen laulaja puhaltaa henkiin Tove Janssonin sävellettäviksi tarkoitettuja tekstejä

Emma Klingenberg. Kuva: Anders Lönnfeldt

Suomenruotsalainen näyttelijä ja laulaja, Emma Klingenberg, työstää parhaillaan mielenkiintoista materiaalia Tove Janssonin kirjoittamien laulutekstien pohjalta. Kaikki Tove Janssonin kirjat monta kertaa lukeneena Klingenberg suorittaa kunniatehtävää puhaltaessaan henkiin Toven sävellettäviksi tarkoitettuja tekstejä.

 

Tove Jansson. Kuva: Moomin Characters

Klingenberg kokoaa parhaillaan Toven kirjoittamia laulutekstejä selvittäen samalla niiden taustoja. Klingenbergiä kiinnostaa erityisesti selvittää milloin tekstit on kirjoitettu ja mitä varten. Useimmat musiikeista on Erna Tauron säveltämiä, mutta Klingenbergiä kiinnostaa myös muiden sävellystyöt.

”Olen löytänyt useita kauniita tekstejä, joiden taustoista en vieläkään ole varma. Käyn parhaillaan läpi Lilla Teaternin ja Vivica Bandlerin arkistoja ja yritän verrata löytämääni materiaalia Toven muistikirjaan, mihin hän on kirjoittanut laulutekstejään”, Emma Klingenberg kertoo.

 

Kantaesitys Norjassa

Arvet efter Tove Jansson -seminaarissa Norjan Hadelandissa ensi-iltansa saavassa esityksessä Emma Klingenberg esiintyy yhdessä pianisti Ralf Nyqvistin kanssa ja antaa pienen näytteen siitä, mitä tähän asti taustatyössään on saanut selville.

”Esitämme muun muassa Vilijonkan laulun uuden säkeen, jonka Kirsten Sørlie pyysi Tovea kirjoittamaan hänen Oslossa vuonna 1970 näyttämölle asettamaansa Troll i Kulisserna -näytelmää varten. Säe on sittemmin unohtunut eikä löydy nuottikirjoista, joita on julkaistu”, Klingenberg paljastaa.

Hadelandissa Klingenberg sekä pianisti Nyqvist tulevat esittämään myös eri Lilla Teaternissa esitettyjä näytelmiä varten sävellettyjä musiikkeja, muutamia Muumilauluja sekä luonnollisesti Syyslaulun, joka sijoittui kolmannelle sijalle radiossa lähetetyssä musiikkikilpailussa vuonna 1965.

 

Arvet efter Tove Jansson

Arvet efter Tove Jansson Norjan Hadelandissa järjestetään 30.5. ja seminaarissa on vielä tilaa! Mikäli haluat osallistua ja kuulla mielenkiintoisa puheenvuoroja musiikkiesityksen lisäksi, ilmoittaudu mukaan lähettämällä sähköpostia osoitteeseen anna-karin(a)bulls.se.