30.01.2017

Pop up Muumimuseo Tampere-Pirkkalan lentoasemalla

Pop up Muumimuseo tarjoaa esimakua tulevasta Muumimuseosta Tampere-Pirkkalan lentokentällä Muumimuseon avautumiseen saakka

Kesäkuussa avautuva Muumimuseo tuo häivähdyksen Tove Janssonin Taikatalvi-kirjan tunnelmaa Tampere-Pirkkalan lentokentälle terminaali 1:een. Muumilaakson tutut hahmot Muumipeikosta Vilijonkaan levittäytyvät koko terminaalin alueelle. Muumilaakson väen on houkutellut paikalle turvatarkastuksen jälkeisellä alueella oleva lumilinna ja siellä esillä oleva pieni taidenäyttely. Teokset ovat digigraphiavedoksia Tove Janssonin Vaarallinen juhannus -kirjan originaalikuvituksista. Ei haittaa räntä tai pakkanen, ei käy odotus pitkäksi, kun voi uppoutua hyväntuulisten muumihahmojen kanssa taianomaiseen talvimaisemaan ja Tove Janssonin kesäisiin kuvituspiirroksiin!

Muumimuseo Pirkkala Tampere lentoasema

Muumit ovat osa suomalaista kulttuuria ja olemme iloisia, että saimme näyttelyn lentoasemalle ja voimme näin tarjota matkustajillemme uusia elämyksiä. Lentoaseman kautta kulkee satojatuhansia matkustajia vuodessa ja tällä yhteistyöllä edistämme myös seudulle tärkeän uuden museon näkyvyyttä, kertoo Tampere-Pirkkalan lentoaseman päällikkö, aluejohtaja Mari Nurminen Finaviasta.

Muumimuseo Pirkkala lentoasema

 

Muumimuseo aukeaa kesäkuussa Tampereella

Tampereen taidemuseo avaa maailman ainoan Muumimuseon Tampere-talossa 17.6.2017. Muumimuseo perustuu Tove Janssonin alkuperäisiin muumikirjojen kuvituksiin ja kuvaelmiin. Tove Jansson lahjoitti ainutlaatuisen yli 2000 teoksen kokoelman Tampereen taidemuseolle vuonna 1986. Osa kokoelmasta on ollut esillä kolmen vuosikymmenen ajan Tampereella Muumilaaksossa, joka sulkeutui lokakuussa 2016. Muumimuseossa kuvitukset ja kuvaelmat ovat jälleen nähtävissä elämyksellisesti ja entistä laajemmin. Saman katon alla avautuivat jo marraskuussa 2016 Muumimuseon lukukirjasto, jossa on luettavissa muumikirjoja eri kielillä, ja muumituotteita myyvä Tampere-talo Shop. Muumimuseon tarinaan voi tutustua Making of Muumimuseo -näyttelyssä Tampere-talon Talvipuutarhassa 8.5.2017 saakka.

Lentoaseman pop up Muumimuseon tuottaa Tampereen taidemuseon ylläpitämä Muumimuseo.

Kuvat: Jari Kuusenaho / Tampereen taidemuseo
Teksti: Muumimuseo