Novita julkaisee kauan odotetun ja vallan ihastuttavan Muumi-aiheisen lankamalliston sekä neuleohjekokoelman

Pohjoismaiden suurin käsityölankojen valmistaja Novita julkaisee tänään kauan odotetun Muumi-aiheisen lankamalliston sekä ohjekirjan, joka sisältää inspiraatiota ja ohjeita suloisten Muumi-neulosten tekemiseen.

Jo vuodesta 1928 lähtien käsityölankoja valmistanut Novita on suomalainen perheyritys, jonka kiehtova historia pitää sisällään aimon annoksen Muumeillekin tärkeää unelmointia ja unelmien päättäväistä toteuttamista. Vuosien saatossa Pohjoismaiden suurimmaksi käsityölankojen valmistajaksi edenneen Novitan uutta Muumien inspiroimaa lankamallistoa on odotettu ja toivottu jo pitkään, sillä edelliset Muumi-aiheiset langat se julkaisi 1970-luvulla.

Muumitalon lämpöä ja Muumilaakson merellistä tunnelmaa

Novitan uusien Muumi-lankojen suunnittelun pohjana ja inspiroijana on toiminut Muumilaakson merellisen raikas tunnelma sekä Muumitalon lämpö, mikä näkyy ja tuntuu niin lankojen väreissä kuin lankojen koostumuksessakin.

Novita Muumi lanka

 

Moomin x Novita -mallistoon kuuluu kolmea erilaista lankaa, nimiltään Muumit, Muumilaakso ja Muumitalo.

 

Novita Muumi lanka

 

Langat ovat samanvahvuisia ja niitä voi yhdistellä monin tavoin keskenään.Novita Muumi lankaLangat tulevat myyntiin Novitan jälleenmyyjillä ja verkkokauppa Novitaknits.comissa 4.1.2019 alkaen.

Ideoita ja ohjeita Muumi-aiheisiin neuloksiin

Novita on tuottanut Muumi-fanien iloksi myös kaksi neuleohjekirjasta. Neuleohjeissa seikkailevat Muumit ystävineen, ja niihin on painettu lainauksia Tove Janssonin elämänviisausten täyteisistä teksteistä.

Moomin x Novita

Moomin x Novita - Ohjekirjanen

Muumimamman lämpöiset asusteet -neuleohjekirjanen tulee myyntiin lehtipisteissä ja Novitaknits-verkkokaupassa 4.1. Kirjasessa on neulottuja asusteita, kuten pipoja, huiveja ja lapasia. Muumilaakson suositut neuleet -kirjanen taas ilmestyy tammikuun lopulla, ja siinä on ohjeita Muumi-aiheisiin sukkiin sekä vaate- ja sisustusneuleisiin.

Moomin x Novita Socks

Muumi-langat matkaavat myös maailmalle

Ympäri maailmaa on käynnissä nopeasti laajeneva neulomisinnostus, ja Muumi-langat tulevatkin myyntiin kevään aikana Suomen lisäksi Ruotsiin, Viroon ja Norjaan. Kansainvälisen Loveknitting-verkkokaupan kautta Novitan Muumi-langat tavoittavat neulojat myös USA:ssa, Iso-Britanniassa ja Euroopassa.

”Muumit ovat jatkaneet uusien sukupolvien ja maailman valloitusta sen jälkeen, kun Novitalla viimeksi oli Muumi-lankoja 1970-luvulla. Novita kansainvälistyy vauhdilla ja Muumi-langat ovat herättäneet kiinnostusta kansainvälisesti. On juuri oikea aika tuoda ne markkinoille”, kertoo Novitan toimitusjohtaja Daniela Yrjö-Koskinen.

Moomin x Novita

Novitan tarina: sukupolvelta toiselle siirtyvä unelma

Novita sai alkunsa, kun sen perustaja Ernst Gylfe lähti toteuttamaan unelmaansa päästä valmistamaan entistä hienompia käsityölankoja suomalaisille. Hän muutti 50-vuotiaana opiskelemaan pitkäkuituisen kampalangan valmistusta Englantiin Bradfordin kaupunkiin, joka tunnetaan eurooppalaisen lanka- ja tekstiiliteollisuuden synnyinkotina. Palattuaan Suomeen hän perusti Helsingin Villakehräämö Oy:n ja aloitti langankehruun silloisen Merikaapelihallin tiloissa vuonna 1928.

Kun kampalanka oli löytänyt paikkansa kutimoilla ja kansan sydämissä, yritys osti vuonna 1935 Lauttasaaresta oman tontin tehdasta varten. Tontille rakennetussa tehdasrakennuksessa työskentelee vielä tänäkin päivänä novitalaisia muun muassa markkinoinnin, hankinnan ja tuotesuunnittelun parissa. Novita-lankoja tehdään Korialla, Kouvolan kaupungissa sijaitsevassa, vuonna 1974 perustetussa kehräämössä, josta lähtee vuosittain maailmalle kymmenen miljoonaa lankakerää kestävien ja tyylikkäiden neulosten pohjaksi.

Tänään Novita voi hyvin ja on edelleen saman perheen luotsaama. Daniela Yrjö-Koskinen johtaa yritystä jo neljännessä sukupolvessa – myös muut sisarukset, Patricia ja Ernst, toimivat aktiivisesti Novitan hallituksessa. ”Olen isoisoisäni viitoittamalla tiellä. Hän teki haaveistaan totta perustaessaan yrityksen Helsinkiin lähes 90 vuotta sitten ja nyt johtaessani yritystä jo neljännessä polvessa toteutan omaa unelmaani ja vien yritystämme entistä vahvemmin kansainvälisille markkinoille”, Daniela Yrjö-Koskinen kertoo.

Moomin x Novita

 

Lähde: Novita