Nipsun isän muumimukin kuvitus 70-luvun kiiltokuva-arkista – Arabian muumimukien historia, osa 12

#46 Muki Iltapurjehdus 2010

Sarjassaan 46. Teema-mallinen muumimuki kantaa nimeä Iltapurjehdus. Muki ilmestyi vuonna 2010 juhlistamaan Muumien juhlavuotta, kun ensimmäisen Muumi-kirjan julkaisusta oli kulunut 65 vuotta. Mukia myytiin vuoden 2010 ajan, ja sen jälkeen mukeja ei ole kuluttajamyynnissä ollut kirpputoreja lukuunottamatta.

Mukin kuvitukset ovat Tove Janssonin sarjakuvasta #12 Muumiperhe ja meri (1957) sekä romaanista Taikurin hattu (1948).

Erikoismukin kauniin värityksen ja kuvien sommittelun on tehnyt Arabian muumimukien koristesuunnittelijana 90-luvulta alkaen toiminut Tove Slotte. Muumimukin tunnistaa erikoismukiksi myös sen pohjaleimasta, jossa on kuvituksena kaunis juhlavuoden logo perinteisen maalaavan Muumipeikon sijaan.

Jokaisesta myydystä Arabian Iltapurjehdus-mukista lahjoitettiin kolme euroa WWF:lle Itämeren suojeluun, olivathan meri ja saaristo erittäin tärkeitä Tove Janssonille koko hänen elämänsä ajan.

 

#47 Muki Hosuli 2010-2019

Muumimukin takaapäin kuvattu Hosuli on Tove ja Lars Janssonin sarjakuvasta #21 Hosulin kosinta (1959). Edestäpäin kuvattu Hosuli on puolestaan harvemmin nähty kuva joka alunperin julkaistiin 1969 Tove Janssonin kuvittamassa kiiltokuva-arkissa. Mukin Tove Janssonin originaalien pohjalta suunnitellut Arabian Tove Slotte on ainoastaan vaihtanut kiiltokuvassa kuvatun Hosulin päässä olevan kattilan vastaamaan kattilaa joka esiintyy sarjakuvissa.

Yleensä Arabia poistaa mukin ja saman sarjan kulhon tuotannosta samanaikaisesti, mutta sekä Hosuli– että Poliisimestari-kulhot poistuivat Arabian valikoimista jo 31.12.2015 mukien jäädessä vielä tuotantoon. Hosuli-muki poistui Arabian tuotannosta joulukuussa 2019.

Tiesitkö muuten, että sarjakuvassa Hosulin kosinta esiintyvä Hosuli-niminen hahmo, ei ole kirjojen Hosuli vaan hänen poikansa? Tove Janssonin kirjojen nappien keräilijä Hosuli on ruotsiksi Rådd-djuret ja englanniksi Muddler, mutta sarjakuvien Hosuli on ruotsiksi puolestaan Klått-djuret ja englanniksi Fuddler. Muumipapan urotyöt -kirjassa (1950) esiintyvä Hosuli on Nipsun isä (vaikka Nipsu asuukin Muumiperheen luona), mutta sarjakuvien Hosuli on siis Nipsun veli, vaikka häntä ei sukupuuhun olekaan kirjattu.

 

#48 Muki Ruusutarha 2010

Vuodesta 2006 alkaen julkaistuissa sesonkimukeissa nähtiin kesällä 2010 Muumimamma kastelemassa ruusutarhaansa. Tove Janssonin alkuperäinen kuvitus on sarjakuvasta #18 Muumipeikko ja kultainen häntä (1958) jonka Arabian Tove Slotte on muokannut kesäiseen mukiin sopivaksi.

Kesän 2010 muki Ruusutarha oli viides kesämuki raidallisella taustalla ja sen kanssa samaan aikaan myyntiin tuli myös samalla designilla kuvioitu kulho.

 

#49 Muki Hiihtokilpailu 2010

Talven 2010 muumimuki kantoi nimeä Hiihtokilpailu kuvituksensa mukaisesti. Tove Janssonin piirtämästä ja käsikirjoittamasta sarjakuvasta #5 Vaarallinen talvi (1955) löytyvät alkuperäiset piirrokset ovat tuttuun tapaan Tove Slotten värittämiä ja mukiin sopivaksi muokkaamia.

Taustaväriltään valkoinen talvimuki aloitti uuden aikauden neljän sinitaustaisen talvimukin jälkeen. Hiihtokilpailu-mukia myytiin Iittalan omissa myymälöissä pahvisessa lahjalaatikossa ja muilla jälleenmyyjillä ilman laatikkoa.

 

Kansikuva sekä originaalikuvat: Moomin Characters
Mukien tuotekuvat: Fiskars