Naantalin Muumimaailman historia

Naantalin Muumimaailma avaa porttinsa joka kesä.

Naantalissa on eletty Muumien kanssa jo todella monta kesää. Muumimaailma perustettiin Naantaliin vuonna 1993, vaikka aiemmin suunnitelmana oli Muumi-elämyspuiston perustaminen Turun Ruissaloon. 5.4.1993 tehtiin päätös sijainnin muuttamisesta ja jo saman kesän juhannuksena Muumimaailma avattiin yleisölle.

”Kukaan ei uskonut aikataulun pitävän ja 100 000 kävijän tavoitettakin pidettiin hulluna”, Muumimaailman toimitusjohtaja Tomi Lohikoski kertoo.

”Nelikerroksinen Muumitalo hillokellarilla varustettuna valmistui alle kolmessa kuukaudessa, kiitos Naantalin kaupungin tahtotilan saada esimerkiksi omakotitaloa vastaavan rakennuksen rakenusluvatkin kuntoon vain muutamassa tunnissa”, Lohikoski jatkaa.

90-luvun alussa alkanut animaatiosarja oli aloittanut Muumien suosion ja tuleva Muumimaailmakin sai paljon julkisuutta osakseen. Vaikka rahaa mainostamiseen ei ollut, 170 000 kävijää löysi tiensä Dennis Livsonin perustamaan Naantalin Muumimaailmaan jo ensimmäisenä kesänä.

Vuonna -93 Muumimaailmassa kesätyöntekijänä aloittanut nykyinen toimitusjohtaja Tomi Lohikoski muistaa kuinka päivää ennen avajaisia Muumimaailmassa vieraillut Tove Jansson katseli kyyneleet silmissä Muumien uutta elämyspuistoa. ”Mielikuvitukseni tuote on nyt herännyt henkiin”, Tove oli sanonut.

Lue vuosittain päivitetty blogi-opas Naantalin Muumimaailmaan, ja suunnittele ikimuistoinen päivä!

Muumimaailma historia

Muumimaailma historia