24.05.2016

Klovharun saaren kesän 2016 vierailuviikko

Tove Janssonin Pellingissä sijaitseva Klovharun saari oli Toven ja hänen kumppaninsa Tuulikki ”Tooti” Pietilän koti lähes kolmekymmentä kesää. Pieni askeettinen Klovharun saari sijaisee Pellingin saaristossa Porvoon edustalla.

Tove rakasti saaria. Unelma saaren omistamisesta sekä oman majakan hoitamisesta kävikin ilmi jo hänen 1940-luvun haastatteluistaan. Porvoon Pellingissä vietetyt lapsuuden kesät ja Janssonin perheen ahkera retkeily olivat tehneet meren ja saariston Tovelle hyvin tutuiksi. Myös hänen tuotannossaan saari näyttäytyy seikkailujen tyyssijana, elämän uudistamisen ja muuttamisen paikkana, jonne voi rakentaa oman maailmansa. Lähde.

Tuulikin arkkitehtiveli Reima Pietilä suunnitteli saarelle pienen mökin, joka rakennettiin vuosien 1964-1965 aikana. Vietettyään saarella liki kolmekymmentä kesää, vuonna 1995 Tove ja Tooti lahjoittivat Klovharulla sijaitsevan kesämökkinsä Pellingin kotiseutuyhdistykselle. Yhdistys ylläpitää mökkiä ja pyrkii säilyttämään sen alkuperäisessä asussaan.

Yksityisomistuksessa olevalle Klovharun saarelle maihinnousu on sallittu ainoastaan jokakesäisenä vierailuviikkona, joka kesällä 2016 on viikko 29, alkaen lauantaina 16.7. klo 12 ja päättyen lauantaina 23.7. klo 12. Lisätietoja Pellingin kotiseutuyhdistyksen sivuilta.

Pääset tutustumaan Toven ja Tootin kesämökkiin myös Yle Fem -kanavan Stugor-sarjan Klovharu -jaksossa kohdasta 16:12 eteenpäin. Sarjassa esitellään mökkiarkkitehtuuria juontaja Kasper Strömmanin johdolla ja mukana on myös Tove Janssonin veljentytär Sophia Jansson. Tekstitykset ohjelmassa on suomeksi.