6.08.2015

Jennie Maizelsin liimattavat ja silitettävät Muumi-kangasmerkit

Lontoolainen Jennie Maizels (s. 1970) on uudelleen keksinyt ja tuonut valmistukseen liimattavat ja silitettävät kangasmerkit! Ja vielä Muumien kuvilla varustettuna!

Moomin Stick and iron-on Patches_Jennie Maizels

Kun Jennien kaksi tyttöä olivat pieniä, heille oli koko ajan reikiä heidän kauniissa vaatteissaan. Koska Jennie ei osannut ommella, hän toivoi löytävänsä jotain merkkejä joita voisi helposti silittää reikien päälle. Markkinoilla oli kuitenkin vain isoja ja tylsiä persoonattomia kangasmerkkejä. Siitä hän sai sitten idean suunnitela ne itse. Jennie on kuvittanut jo kahdenkymmenen vuoden ajan upeita pop-up kirjoja ja kangasmerkkien sunnittelu toi hänen arkeensa jotain uutta.

Jennie on ollut koko elämänsä ajan Tove Janssonin fani, ovathan hänen isovanhempansakin eläneet Suomessa. Kun Jennie sai oikeudet Muumi-kangasmerkkeihin hän oli äärimmäisen onnellinen päästessään työstämään suosikkihahmojaan omassa työssään.

Jennien oli aluksi vaikea päättää mitkä designit hän valitsisi merkkeihin äärimmäisen laajasta Muumi-kuvitusten arkistosta. Muumi-merkkien julkistamisen jälkeen kaikki ovat ottaneet merkit riemastuen vastaan – hahmojen ja kuvitusten valinta onnistui täydellisesti.

Jennie in studio for Moomin.com

Moomin Patch planning image

Muumi-kangasmerkit ovat Jennien ensimmäiset merkit jotka voi sekä liimata, että silittää. Merkkejä voi käyttää siis jopa kolmella eri tavalla:

1. Silittäen pysyvästi vaatteisiin tai esimerkiksi kangaslaukkuihin
2. Liimaten väliaikaisesti vatteisiin (hieman samantyylisesti kuin esimerkiksi rintamerkkejä käytetään)
3. Liimaten pysyvästi esimerkiksi nahkaan tai muoviin (loistelias esimerkiksi puhelimenkuorien tai nahkalaukkujen koristeluun!)

Saimme varastoomme erän näitä viiden kangasmerkin settejä joten kannattaa tilata omansa nopeasti etteivät ne ehdi loppua! Kun olet saanut merkkisi ja ottanut ne käyttöön, jaa kuvasi sosiaalisessa mediassa tägeillä #MoominPatches @jenniemaizels ja @Moominofficial! Haluamme nähdä ja jakaa inspiroivia kuvia miten monella tapaa merkkejä voikaan käyttää personoidakseen omia tavaroita!