Muumiperheen Lauluretki

Vuoden lastenlevyn Emman tänä vuonna saanut Muumiperheen lauluretki lähtee kiertueelle halki Suomen! Marraskuussa alkava kiertue juhlistaa rakastettujen Muumien 70-vuotista tarinaa. Visuaalisissa konserteissa kuullaan Eija Ahvon ja Markus Bäckmanin tähdittämää seitsenhenkistä liveorkesteria.

Konsertin kesto on 50 minuuttia ja kappaleiden välissä Eija Ahvo kertoo lapsille jännittäviä tarinoita lauluista sekä esittelee lavalla äänessä olevia klassisia soittimia.

Kuvaaja: Lasse Arkela

Tove Janssonin luomat, rakastetut Muumit juhlistavat 70-vuotista taivaltaan marraskuussa käynnistyvällä Muumiperheen lauluretki –kiertueella. Halki Suomen liikkuva kiertue pohjautuu Tammi-kustantamon vuonna 2014 julkaisemaan Muumiperheen lauluretkikirja/cd –pakettiin, joka on myynyt jo yli 25 000 kappaletta.

Osta Muumiperheen Lauluretki Muumien virallisesta nettikaupasta

Kriitikoiden ylistämä levy on napannut myös Vuoden lastenalbumi 2015 Emman sekä valittu Varhaisiäin Musiikinopettajat Ry:n vuoden lastenlevyksi. Kiertue järjestetään yhteistyössä Muumien oikeuksia valvovan Moomin Characters Oy:n kanssa.

Muumiperheen lauluretkellä matkataan tuttujen hahmojen ja monien mukavien tunnelmien muassa Muumilaakson halki. Kokeneen lastenkirjailja Hannele Huovin sanoittamat ja omalla alallaan yhtä lailla ansioituneen Soili Perkiön säveltämät laulut puhuttelevat muumien ystäviä vauvasta vaariin ja tunnelmat vaihtelevat Nuuskamuikkusen huilun sävelistä Pikku Myyn räppiin.

Matti Kallion (Värttinä) sovittamat kappaleet kuullaan kiertueella monipuolisen näyttelijä-laulaja Eija Ahvon sekä lukuisissa suosituissa lastenohjelmissa- ja elokuvissa kuullun ääninäyttelijä-laulaja Markus Bäckmanin tähdittämän seitsemänhenkisen livebändin esittäminä. Lisää tunnelmaa konsertteihin luovat ansioituneiden muumikuvittajien Riina ja Sami Kaarlan jokaiseen kappaleeseen luomat omat visuaaliset maailmansa.

Muumiperheen Lauluretki Kiertueella 2016

LA 12.03.2016Savoy-teatteri, Helsinkiticketmaster-logo
SU 13.03.2016Tampere-talo, Tampere
Lippufi-logo
PE 24.6.2016Muumi Festivaalit, Espooticketmaster-logo

Muumiperheen Lauluretki Kiertueella 2015

TO 5.11.2015Snellman-sali, KokkolaLipputoimisto
PE 6.11.2015Törnävä-sali, SeinäjokiLipputoimisto
LA 7.11.2015 Oulaisten Musiikkiviikot, OulainenLipputoimisto
LA 14.11.2015 Sibeliustalo, LahtiLippufi-logo
SU 15.11.2015 Nosturi, HelsinkiLippupalvelu-logo
SU 22.11.2015 Areena, OuluLippupalvelu-logo
PE 27.11.2015 Viitasaari Areena, ViitasaariLipputoimisto
SU 29.11.2015 Rantasipi Tropiclandia, VaasaLipputoimisto
LA 5.12.2015Karhuhalli, PoriTiketti-logo

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Liekki Promotion
nora.norrlin@liekkipromotion.com // + 358 40 846 0116
Huivipolku 4 A, 00950 Helsinki